Meksikon rajalta suunnistimme takaisin pohjoisen suuntaan parin kymmenen kilometrin päähän San Diegoon yöksi. Piti käymämme kovasti mainostetulla Silver Strand State Beachillä hiukan surffailemassa, mutta eihän siitä mitään tullut. Olisi pitänyt olla asuntoauto, että olisi saanut ajaa rannan parkkipaikalle. No, meillä ei ollut. Aikaa auringon laskuun ei ollut kovin paljoa, joten emme olisi ehtineet viedä autoa…
Kuukausi: tammikuu 2018
Etelään raja-aidalle asti
Kuten ainakin kaikki kodin rakennus- tai täysremonttiprojektin tehneet tai sellaista läheltä seuranneet tietävät, siinä vaiheessa, kun kaikki on jalkalistojen asennusta vaille valmista, jaksaminen loppuu. Ne listat asennetaan sitten viiden vuoden päästä. Hiukan vastaava tilanne on nyt päässyt käymään tämän blogin kirjoituksen kanssa. Pyrin nyt saamaan tämän kokonaisuuden kuitenkin valmiiksi alle viidessä vuodessa… Kulutietoisuus iski päälle…