Castro

Jättikokoinen sateenkaarilippu liehuu yhdessä kadunkulmassa, ja seuraavassa risteyksessä suojatiet on maalattu katuun sateenkaaren värein. Castro. Muutaman korttelin kokoinen alue tunnettiin ennen Eureka Valleyna, mutta Castro nimen käyttö vakiintui, kun sen niminen elokuvateatteri perustettiin 1920-luvulla saman nimisen kadun varrelle. Alueen nimellä ei ole mitään tekemistä Kuuban entisen tai nykyisen hallitsijan kanssa. Nimi viitaa 1800-luvulla Kaliforniassa vaikuttaneeseen…

Joutenoloa

Roadtripiltä kotiuduttua viimeiset reilu pari viikkoa on vierähtänyt ilman mitään kovin suurta ja merkittävää raportoitavaa. Kotosalla oloa ja kaikenlaisten arkisten askareiden hoitamista on ollut ohjelmassa. Arkisiin askareisiin lasketaan tässä tapauksessa muun muassa kirsikanvärisen yöpöydän maalaaminen valkoiseksi ja parvekkeen yrttimaan harventaminen, ja mitä kaikkea muuta nyt tällaisen au-pairin toimenkuvaan yleensä tavallisen pyykinpesun ja ruoanlaiton lisäksi nyt…

Vapun viettoa

Ensimmäistä kertaa ties kuinka moneen vuoteen jäi Tamppi lukematta tänä vappuna. Ei tullut ensimmäistäkään haalariasuista lehdenmyyjää vastaan, vaikka kuinka pyörin vapun alla kauppojen ja ostoskeskusten edustoilla sekä pitkin pääkatua. Kaiken sortin muunlaista hiipparia oli kyllä tavalliseen tapaan liikenteessä ihan kotitarpeiksi. Ja jotain muuta nämä olisivat kyllä varmasti mielellään myyneet nurkan takana. Vappuaattoa meidät oli kutsuttu…

Twin Peaks

Twin Peaks Ties kuinka monta kaupunkia pitkin maailmaa sanotaan rakennetun seitsemälle kukkulalle. San Francisco on yksi niistä. Nämä seitsemän kukkulaa ovat Telegraph Hill, Nob Hill, Russian Hill, Rincon Hill, Twin Peaks, Mount Davidson ja Mount Sutro. Tokihan tämä on vain jonkin kaupunkilegendan mukainen määritelmä. Todellisuudessa kun täällä näitä mäkiä on huomattavasti enemmän. Aina yhtä pätevä…