Aamuherätys oli jälleen aikaisin, tällä kertaa Idaho Springsissä. Olin päättänyt käydä vielä hiukan eilistä korkeammalla mäellä. Tällä kertaa sinne pääsisi kuitenkin eilistä patikointia helpommalla. Mount Evans sijaitsee Denverin kaakkoispuolella ja sinne ajaa Idaho Springsistä tunnin verran. Tie vie lähes huipulle asti, ylös 14 125 jalan eli noin 4300 metrin korkeuteen. Melkoinen tie olikin. Alkuun tie…
Kategoria: Colorado
Rocky Mountain National Park
Kellon soitettua kukonlaulun aikaan lähdin ajelemaan kohti Rocky Mountain National Parkia. Kansallispuiston raja on lähellä Estes Parkia. Rajalle saavuttuani kaivoin tien levennyksellä taskustani pari viikkoa aiemmin Yosemitestä ostetun kaikkiin Yhdysvaltojen kansallispuistoihin kelpaavan vuosikortin. Valmiina näyttämään korttia ajoin lippuluukulle muutaman muun aamuvirkun perässä. Päästyäni lippuluukun kohdalle, näin luukun olevan teljetty kiinni. Ikkunaan oli laitettu tiedote, että…
Denver
Tarkenee! Viime viikkoina San Franciscossa on saanut tottua kylmään kesäsäähän. Kuten Marc Twain aikanaan osuvasti omalta osaltaan on ilmaissut ”Coldest winter I’ve ever experienced was a summer in San Francisco”. No, kai minä sentään talvisaikaan kylmemmässä kelissä muistan olleeni. Mutta silloin on ollut talvivarusteetkin. Syyskuuta odotellessa, sen pitäisi olla lämpimin kuukausi San Franciscossa, heinä-elokuussa on…
Stressiä
Jo muutama viikko sitten iski stressi. Olin suunnitellut tekeväni tässä joutoaikana ties vaikka mitä. Mielikuvitus oli lähtenyt laukalle. Pitäisi käydä siellä, täällä ja tuolla. Tehdä sitä, tätä ja tuota. Mutta ei nyt kuitenkaan pidetä kiirettä, ei stressata asioista, onhan tässä aikaa. Kelitkin on vähän mitä on. Sitten se iski. Stressi. Totuus valkeni: Ei sitä vapaata…