Kaliforniassa on kesällä aina aurinkoista ja lämmintä, eikä sada vettä. Paitsi San Franciscossa, jossa on kesällä viileää ja sumuista, josta lähdimme viikonlopuksi Lake Tahoelle, jossa satoi lauantaina ja sunnuntaina vettä. Ymmärrän toki, että monin paikoin Suomessakin on tänä kesänä vettä satanut useampana kuin kahtena päivänä, ja siksi parista sadepäivästä huomauttaminen ei oikein tunnu reilulta. Jos…
Kategoria: Outdoor
Avalanche Peak Yellowstone
Kerrospukeutumien on kaiken a ja o vaihtelevissa lämpötiloissa. Vaikka olin pukenut päälleni ties kuinka monta kerrosta vaatteita, ei ohut kesämakuupussini jaksanut pitää aamuyön kylmyyttä poissa keholtani. Ennen reissuun lähtöä katselin sääennusteita eri paikoissa suunnitellun reittimme varrella ja totesin varustautumisesta tulevan aavistuksen hankalaa. Alkureissusta oli niitä yli 40 celsiusasteen päivälämpötiloja auringon paahteessa, ja yli 30 asteen…
Grand Prismatic Spring
Ajoimme Old Faithfulilta reilut kymmenen kilometriä pohjoisemmaksi katsomaan Yellowstonen toista erityisen kuuluisaa nähtävyyttä, Grand Prismatic Springiä. Tällä alueella oli muutama muukin iso kuuma lähde, jotka valuttivat ylivuotovettä kovalla vauhdilla ohi virtaavaan jokeen. Joen vesi olikin mukavan lämmintä, mutta uiminen oli kylttien mukaan erikseen kielletty. Höh. Muuten jokien ja järvien vesi tällä reissulla ei oikein Zionin…
Geysireitä ja värikkäitä lähteitä Yellowstonessa
Matka kansallispuistosta toiseen oli lyhyt. Seuraava alkoi heti edellisen päätyttyä. Siitä, ja olosuhteisiin nähden aikaisesta ajankohdasta huolimatta, saapuessamme Yellowstonen kansallispuiston portille infotaulussa kerrottiin neljän seitsemästä leirintäalueesta olevan jo täysiä. Suosituimmat alueet täyttyvät useissa kansallispuistoissa aina jo heti aamutuimaan. Vapaata oli enää puiston laitamilla sijaitsevilla alueilla. Majoitusratkaisun tekeminen oli helppoa. Yksi kolmesta alueesta, jolla vielä taulun…
Grand Teton
Vaikka eletään juhannuksen jälkeistä viikkoa, eikä lumesta ole tietoakaan, pystyi hyvin aistimaan olevansa eräässä alppihiihtomaailman maineikkaimmista paikoista. Paikalliset, ”hiihtopummit”, ja perusturistit erotti selkeästi kylänraitilla toisistaan. Tämä kesäinen visiitti Jackson Holessa oli varsin pikainen. Täytyy joskus tulla talvisaikaan paremmalla ajalla. Nyt pysähdyimme ohikulkumatkalla paikallisessa turistitoimistossa katselemassa karttoja, ja ostimme ulkoilutarvikekaupasta purkillisen pippurisumutetta. Ei sillä, että porukka…
Telttailua Salt Lake Cityn ympäristössä
Eteläisen Utahin kansallispuistoista jäi vielä pari näkemättä, joten on jokin syy saapua niillekin maille vielä uudestaan. Pohjoista kohti ajeltaessa maisema muuttui pikkuhiljaa vehreämmäksi. Päädyimme yöksi leirintäalueelle Provoon, hiukan Salt Lake Cityn eteläpuolelle. Se oli oikein mukava paikka, jossa lisäjännitystä elämään toivat läheiselle lentokentälle puiden latvoja hipoen laskeutuvat ja sieltä nousevat pienkoneet. Seuraavan päivän ohjelmassa oli…
Arches National Park
Edellisestä päivästä viisastuneena herätys oli aikaisin, ja olimme liikkeellä jo yllättävänkin aikaisin aamulla. Moabissa oli satanut aamuyöllä tuhkaa taivaalta, ja kaikki autot olivat sen peitossa. Tuhkan alkuperää selvitettiin netistä, ja parhaaksi arvaukseksi jäi Utahin lounaiskulmalla eilen ollut metsäpalo, jonka joku hampunpolttaja oli sytyttänyt. Moab sijaitsee Utahin kaakkoiskulmalla kahden kansallispuiston, Canyonlandsin ja Archesin, välissä. Koska Canyonlandsissa…
Canyonlands
Heräilimme Moabin pikkukaupungissa, kaakkoisessa Utahissa. Olimme päätyneet tänne eilen ajettuamme Antilope Canyonilta joitain satoja maileja. Matkalla pysähdyimme mm. Bluff -nimisessä kylässä, kun ohi ajaessamme bongattiin historialliselta näyttänyt ulkoilmanäyttely vanhoista rakennuksista ja esineistä. Heti sillä sekunnilla, kun astuin Visitor Centerin ovesta sisään, ja yksi ties miten monesta henkilökunnan jäsenestä tervehti ystävällisesti minua, tajusin astuneeni ansaan. Olimme…
Toinen päivä Zionissa
Sammakkomies oli luvannut seuraavalle päivälle aivan yhtä lämmintä keliä, ja nyt meillä ei olisi tiedossa viilentävää jokea ja varjoisaa kanjonia paahteelta suojautumiseen. Tästä johtuen päätimme tehdä toisena päivämme Zionin kansallispuistossa vain lyhyen kävelylenkin johonkin helposti saavutettavissa olevaan kohteeseen. Jätimme suosiolla 500 korkeusmetriä kiipeämistä vaatineen Angels Landing -huipun käymättä, vaikka sitä oli kovasti käymisen arvoiseksi kehuttukin….
Homewood
Aamupalapöydän kohdearpajaisissa voittajaksi ravistettiin hihasta läheinen pikkukeskus Homewood. Se tosin lähti tähän painotettuun arvontaan etulyöntiasemasta. Sen eduksi katsottiin sijainti viiden kilometrin päässä yöpaikastamme Young Scandinavian Clubin mökiltä, kuten myös se, että emme olleet vielä käyneet siellä ja uutta on aina kiva nähdä. Varsin merkittävää oli myös se, että meillä oli sinne jo päiväliput ostettuna….
Ukkosta olympiarinteessä
Enpä muista, että olisi ollut noin vaihtelevaa säätä yhden laskupäivän aikana. Ei se tosin mitään todista. Mutta vaihtelevaista oli keli ainakin viime lauantaina Squaw Valleyssa. Aamulla Lake Tahoen luoteisrannan tuntumassa pönöttävältä Young Scandinavian Clubin mökiltä heräillessämme paistoi aurinko. Paiste jatkui aamupäivän ensimmäisten laskujen ajan läheisen Squaw Valleyn vuoden 1960 olympiakisojen rinteillä. Pilveenhän se aurinko sitten…
Hiihtelyä ja autoilua
Taivaalta oli jossain vaiheessa yötä satanut pari senttiä lunta, vaikka illalla olikin tähtikirkasta. Heräsin suhteellisen hyvin nukutun yön jälkeen siihen, että aurinko sohotti telttakankaan läpi suoraa silmiini, eli pilvet olivat jälleen väistyneet. Pakkasta oli edelleen. Tiet olivat siis sellaisessa kunnossa, että kesärenkailla ei ollut mitään kiirettä lähteä liikenteeseen. Edellisen päivän vesi- ja räntäsade oli yöllä…