Geysireitä ja värikkäitä lähteitä Yellowstonessa

Matka kansallispuistosta toiseen oli lyhyt. Seuraava alkoi heti edellisen päätyttyä. Siitä, ja olosuhteisiin nähden aikaisesta ajankohdasta huolimatta, saapuessamme Yellowstonen kansallispuiston portille infotaulussa kerrottiin neljän seitsemästä leirintäalueesta olevan jo täysiä. Suosituimmat alueet täyttyvät useissa kansallispuistoissa aina jo heti aamutuimaan. Vapaata oli enää puiston laitamilla sijaitsevilla alueilla.

Majoitusratkaisun tekeminen oli helppoa. Yksi kolmesta alueesta, jolla vielä taulun mukaan oli vapaata, sijaitsi puiston etelälaidalla, josta olimme tulossa. Muut olivat pohjoisreunalla, jonne oli parin tunnin ajomatka. Vaikka yrittäisimme, emme siis varmasti ehtisi sinne niin, että paikkoja vielä olisi vapaina. Lewis Laken rannan tuntumassa ollut alue sai siis kelvata.

Yellowstone camping
Suoritimme nurkanvaltauksen pystyttämällä teltan vapaalle tontille, täytimme maksukupongin, laitoimme sen kantakappaleen tontin numeropaaluun, ja veimme sen kupongin ja kirjekuorellisen dollareita rangerin kopin vieressä alueen portilla sijaitsevaan lippaaseen. Keittelimme vielä kahvit ennen kuin jatkoimme matkaa.

Tontin valtaamisen jälkeen seuraava suunta oli Old Faithful -geysir. Sen lähistölle olikin rakennettu kunnon turistirysä. Se sopi meille sikäli, että auto piti saada tankattua, ja tähän turistirysään oli sijoitettu myös bensa-asema. Vaikka se velottikin selkeästi kansallispuistohintaa, oli bensa silti 50 cnt per gallona halvempaa, kuin San Franciscossa.

Viereisestä kaiken turistikrääsän myymälästä kävi ilmi Old Faithfulin odotettu seuraava purkautumisaika. Tähän +-15 minuuttia aikaikkunaan oli vielä lähes tunti. Koska läheisen hotellin aulassa oli Wlan-yhteys, linnoittauduimme sinne odottelun ajaksi. Ennen kuun vaihdetta olisi saatava vakuutusyhtiön kanssa seuraavan kuukauden vakuutusasiat selviksi. Nyt oli jo kesäkuun viimeinen päivä, joten asia alkoi olemaan ajankohtainen. On muuten Suomessa helppoa tämä vakuutusasiointi ja vakuutuksen ottaminen… Ja kyllä, olen asioinut erinäisiä kertoja suomalaisen vakuutusyhtiön kanssa ei-niin-selkeissä asioissa. Ehkä olennaisen kertoo tuo termi ”vakuutuksen ottaminen” Suomessa. Täällä se on lähinnä ”vakuutusyhtiölle kelpaaminen”.

H-hetken lähestyessä riensimme lauman mukana kohti geysiriä. Meillä ei ollut mitään tarkempaa tietoa sen sijainnista, mutta seuraamalla sopulina muuta laumaa pääsimme hyvin perille. Ei ollut juuri pelkoa lauman päämäärän olemisesta jotain muuta, kuin Old Faithful. Aivan yksin ei tarvinnut geysirin purkautumista odotella.

Old Faithfulin nimi viittaa siihen, että se purkautuu luotettavan säännöllisesti ja ennustettavasti. Purkaus tapahtuu keskimäärin hiukan reilu tunnin välein. Vesi ryöppyää jopa yli 50 metrin korkeuteen, ja purkaus saattaa kestää jopa yli 5 minuuttia. Veden on mitattu olevan 118-asteista, eli selkeäasti yli kiehumis- ja höyrystymispisteen. Maan alaiset vesikanavat ovat kuitenkin kuin painekattila, ja paineen vaikutuksesta vesi kuumenee noinkin korkeaksi, ja sitten aineen kasvettua riittävän suureksi vesi ryöpsähtää maan uumenista taivaalle.

Purkaus tapahtui tällä kertaa aivan annetun aikaikkunan viimeisellä minuutilla. Kunhan geysir oli rauhoittunut, lampsimme läheiseen hotelliin etsimään kahvinmyyntipistettä. Se löytyikin, mutta suuremman huomion vei tämän Old Faithful Inn -hotellin aula. Melko komea puurakennelma vuodelta 1904.

Yellowstone lodging
Mitähän varten tuo katon rajassa oleva lavarakennelma on? Jos sieltä joku meinaa esiintyä, niin yleisällä lienee niska melko pian jumissa. Mahtavan näköinen on myös tuo takan hormi.

 

Kahvin lisäksi sorruimme ostamaan jäätelöt. Ne nautittuamme noteerasin parin sadan metrin päässä aukealla seuraavan, vielä Old Faithfulia näyttävämmän näköisen geysirin purkautuvan.

Yellowstone
Tämä Beehive- eli mehiläispesä-geysiri purkautuu kerran 8-24 tunnissa, joten hyvä säkä kävi, kun satuimme näköetäisyydelle tietämättä tästä aikataulusta. Kun tuossa purkautumistiheydessä on melkoinen klappi, sen ennustaminen on hankalaa. Vesisuihku ulottuu yli 60 metriin.

 

Olisi sittenkin pitänyt laittaa shortsit jalkaan. Yöllinen palelu teltassa +2 asteen viileydessä ei puoltanut aamulla tätä ajatusta. Nyt kuitenkin Upper Geyser Basin -alueen kävelyreitillä aurinko porotti taas lämpimästi. Tällä reilun kilometrin mittaisella alueella on eniten thermaalista toimintaa koko Yellowstonen alueella. Erilaisia geysirejä, kuumia lähteitä, ja muita vastaavia olikin pitkin tienoota tolkuttoman paljon.

Boiling water
Vähän väliä jossain polun varren kuopassa vesi kiehui kuin paremmassakin perunakattilassa.

Yellowstone

Firehole River
Kävelyreitti kulkee Firehole River -joen vartta. Mistäköhän joen nimi juontaa juurensa?

Tämä geotermisten lähteiden runsaslukuisuus oli aikanaan alkusysäyksenä maailman ensimmäisen kansallispuiston perustamiselle tänne Wyomingin lounaiskulmalle. Tästä maailman ensimmäisen kansallispuiston tittelistä ei ole täyttä varmuutta, vaikka siitä sellaisena puhutaankin. Yhdysvaltojen ensimmäinen kuitenkin. Vuonna 1872 presidentti Ulysses S. Grant piirsi puumerkkinsä paperiin, jolla puisto perustettiin.

Yellowstone
Hyvä tuurimme jatkui. Seuraavaksi osuimme Grotto-geysirille, kun se purkautui.

Kävelimme joen laitamilla kulkevaa kävelytietä Mirror Poolille asti. Jos jonkinlaista lähdettä ja geysiriä oli paikoin parin metrin välein. Mirror Pool olikin sitten seesteisen rauhallinen kuumavesiallas, mutta sitäkin näyttävämmän näköinen. Valitettavasti yli ymmärrykseni menevä ihmisten typeryys on tosin tämänkin altaan näyttävyyttä vähentänyt.

Yellowstone
Altaaseen heitellään niin paljon kolikoita, peltitölkkejä, ja kaikkea muuta roinaa, että altaan vedentulosuoni menee tukkoon. Allas on jouduttu imuroimaan imuautolla tyhjäksi vuosittain, jotta se ei mene totaalisen tukkoon. Tämä on muuttanut altaan bakteerikantaa, ja vähentänyt kirkkaita värejä muodostavia bakteereja.

Paluumatka kohti Old Faithfulia ja lähtöpistettämme kulki ylempää reittiä pitkin. Tämä reitti oli puusta tai mistä lie muovisesta puujäljitelmästä rakennettu laiturimainen väylä parikymmentä senttiä maan pinnan yläpuolella. Maan pinta on näin main vain ohut kalkkinen kerros, joka ei välttämättä kestäisi päälle astumista.

Yellowstone
Upper Geyser Basin. Tämä kaikki tuliperäinen aktiivisuus maaperässä juontuu supertulivuoreen, joka muhii Yellowstonen alla. Se on purkautunut viimeeksi 640 000 vuotta sitten. Tuhkapilvi ulottui suurimpaan osaan nykyistä USA:ta. Purkauksen magmaa on edelleen runsaasti ohuen kiinteän maankuoren alla. 

Paikoin lähteiden vesi on niin hapokasta, että se saattaisi syövyttää nopeasti maan kuoren puhkaisevan laiturilta sivuun astuvan henkilön. Itse asiassa, hiljattain joku putosi yhteen tällaiseen kuumaan lähteeseen. Hänestä ei ollut paljoakaan ylös nostettavaa, koska kuuma ja hapan lähde oli syövyttänyt ruumiin aika lailla sinä vaiheessa, kun pelastuspartio ehti paikalle. Me tyydyimme hämmästelemään lähteitä ihan ohjesäännön mukaisesti tuolta laiturilta.Yellowstone20170709_14361020170709_143725Käpöteltyämme takaisin lähelle Old Faithfulia näimme yleisön ryhmittyneen odottamaan sen purkautumista. Eikä aikaakaan, kun maan uumenista ryöpsähti taas yleisön kohahduksen saattelemana vesisuihku taivaalle.

Yellowstone
Old Faithful

One Comment Lisää omasi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s