Luulin jo, että nyt on apinaa taas koijattu pahemman kerran. Minulle oli luvattu, että syyskuussa koittaa kesäiset kelit. Syyskuun alkupäivinä olikin muutama päivä mukavan lämmintä, mutta siten iski joku ihmeen takatalvi. Sumupilvet palasivat kylmän viiman kera. Lauantain oli kuitenkin jo ihan hyvä aurinkoinen keli, ja sitten eilen vihdoin oli oikein lämmin, paikoin ehkä jopa kuuma…
Avainsana: Suomalaiset
Joutenoloa
Roadtripiltä kotiuduttua viimeiset reilu pari viikkoa on vierähtänyt ilman mitään kovin suurta ja merkittävää raportoitavaa. Kotosalla oloa ja kaikenlaisten arkisten askareiden hoitamista on ollut ohjelmassa. Arkisiin askareisiin lasketaan tässä tapauksessa muun muassa kirsikanvärisen yöpöydän maalaaminen valkoiseksi ja parvekkeen yrttimaan harventaminen, ja mitä kaikkea muuta nyt tällaisen au-pairin toimenkuvaan yleensä tavallisen pyykinpesun ja ruoanlaiton lisäksi nyt…
Vapun viettoa
Ensimmäistä kertaa ties kuinka moneen vuoteen jäi Tamppi lukematta tänä vappuna. Ei tullut ensimmäistäkään haalariasuista lehdenmyyjää vastaan, vaikka kuinka pyörin vapun alla kauppojen ja ostoskeskusten edustoilla sekä pitkin pääkatua. Kaiken sortin muunlaista hiipparia oli kyllä tavalliseen tapaan liikenteessä ihan kotitarpeiksi. Ja jotain muuta nämä olisivat kyllä varmasti mielellään myyneet nurkan takana. Vappuaattoa meidät oli kutsuttu…