Joutenoloa

Roadtripiltä kotiuduttua viimeiset reilu pari viikkoa on vierähtänyt ilman mitään kovin suurta ja merkittävää raportoitavaa. Kotosalla oloa ja kaikenlaisten arkisten askareiden hoitamista on ollut ohjelmassa. Arkisiin askareisiin lasketaan tässä tapauksessa muun muassa kirsikanvärisen yöpöydän maalaaminen valkoiseksi ja parvekkeen yrttimaan harventaminen, ja mitä kaikkea muuta nyt tällaisen au-pairin toimenkuvaan yleensä tavallisen pyykinpesun ja ruoanlaiton lisäksi nyt kuuluukaan.

Vaikka Suomessa ollaan noin aikavyöhykkeiden mukaisesti täkäläistä menoa edellä, niin täällä ehdittiin kuitenkin jo kertaalleen juhannusta viettämään. Paikallisen Suomi-start-up-yhteisön porukalla kokoonnuttiin eräänä iltana viime viikolla Ocean Beachille Tyynenmeren rannalle ”kokon”, eli betonisen kaivonrenkaan sisään rakennetun nuotion ääreen iltaa viettämään.

Finnilän löylyt, Juhannus
”Juhannuskokko” Ocean Beachillä.

Paikalla oli pari-kolmekymmentä henkeä. Oli oikein kiva ilta grillattuine makkaroineen mukavien ihmisten seurassa. Erityismaininnan ansaitsee yhden miehen leipomat kunnon ruisleivät. Olivat muuten todella maukkaita!

Tuo illan sosiaalinen puoli oli oikein kivaa vaihtelua erityisesti minulle, kun tuo päivän mittaan tapahtuva sosiaalinen elämä tarkoittaa välillä sitä, että tervehdin bussikuskia ja kahvilan kassahenkilöä. Alan eräällä tavalla ymmärtää niitä kaupan kassalla tai postin tiskillä jumittavia ja tikusta asiaa vääntäviä mummoja.

Illan antina oli myös oikein mukavia mielleyhtymiä, nimittäin kotiin päästyämme totesimme päällä olleiden vaatteiden tuoksuvan niin voimakkaasti nuotion savulle, että ne piti laittaa saman tien pyykkiin. Eipä olekaan tullut oltua moneen kuukauteen nuotiolla.

Haitarimusiikkia Ocean Beachillä
Juhannukseen kuuluu haitarimusiikki. Niin tässäkin tapauksessa.

Ai niin. Illan kääntyessä lopuilleen olimme keräilemässä pikkuhiljaa yhteistä picniciämme kasaan nuotion ympäriltä. Se joka oli tuonut grillin, pakkaili sitä kasaan, ja ne, jotka toivat pöydät, yrittivät löytää kantajia pöydillä edelleen olleille juomille ja ruuille, jotta pöydät voisi kantaa autoihin. Kesken kaiken touhun illan pimeydessä havahduin siihen, että minua puhutteli poliisikonstaapeli. Tämä yksinäinen konstaapeli oli varustautunut jalkapartioonsa metallisella lapiolla.

Poliisi oli tullut rantaa partioidessaan vuorollaan meidän porukkamme luokse. Hän oli ilmeisesti sillä asialla, että tähän kellonaikaan, eli hiukan iltayhdeksän jälkeen, ranta on tyhjennettävä, ja nuotiota sammutettava. No, sitähän mekin olimme juuri tekemässä. Nyt kuitenkin tällä virkavallan edustajalla oli ongelma meidän kanssamme. Meillä oli juominkeja mukana lasipulloissa. Niitä oli porukalla käsissä, ja niitä oli vielä näillä pakkaamista odottavilla pöydilläkin.

Satuin olemaan ilmeisesti vaan sattumalta ensimmäinen henkilö porukastamme, johon tämä seriffi törmäsi, niin hän osoitti sanansa minulle. Ongelma oli tosiaan lasipullot. Niitä kun ei saa tuoda rannalle lainkaan. No, tätähän meistä kukaan ei joko tiennyt, tai ainakaan tullut ajatelleeksi. Tästä rikkeestä oli kuulemma määrä lätkäistä kaikille 250 dollarin sakko. Esitin siinä sitten parhaani mukaan viatonta ja asiasta mitään tietämätöntä. Ilmeisesti konstaapelikin sitten totesi, että pääsee helpommalla, kun ei ala kirjoittamaan pariakymmentä sakkolappua. Totesi vain, että kun te nyt kerran olette lähdössä, niin menkää, ja muistakaa, että ensi kerralla ei sitten lasipulloja, eli menee varoituksella tämän kerran. Korostaakseen häätökäskyään herra konstaapeli lapioi riuskoin ottein nuotiomme täyteen rantahiekkaa.

Joo joo, mennään mennään.

Ja korostetaan nyt vielä sitä, että poiketen ainakin stereotyyppisestä käsityksestä suomalaisen juhannuksen vietosta, niin porukkamme ei kyllä varsinaisesti illan mittaan nautittujen parin oluen vaikutuksesta huolimatta ollut päässyt ihan humaltumaan asti.

Olisi tosin pitänyt valistaa tätä virallista nuotionsammuttajaa siitä, että rantahiekka ei ole soveliasta ainesta nuotion sammuttamiseen. Tämän opin jo aikanaan 90-luvun alkupuolella vihreän sarjan partiotaitokilpailuissa Vaasan kupeessa Vöyrillä. Kisassa oli nimittäin tehtävänä sammuttaa nuotio mahdollisimman nopeasti. Lähistöllä oli vesisaavi, josta kisan järjestäjät olivat ajatelleet sammutusvettä noudettavan, mutta ei oltu käsketty nimenomaisesti tätä vettä käytettäväksi. Me sammutimme kuitenkin nuotion hiekalla, mitä oli pilvin pimein saatavilla, olihan nuotio rakennettu hiekkadyynien keskelle. Aikaa kului muutama sekunti, kun vesisaavista vettä hakevilla sitä kului ties kuinka pitkään näiden etsiessä repuistaan astioita ja juostessaan vettä saavista muutama desilitra kerrallaan. Saimme kuitenkin nolla pistettä. Selityksenä oli, että rantahiekka sisältää niin paljon orgaanisia yhdisteitä, että se voi syttyä palamaan. Jep jep… Ei auttanut, vaikka kuinka protestoimme. Pitäisi saada joku niistä silloisista kisajärjestäjistä tänne opettamaan poliiseille oikeaoppista nuotion sammuttamista.

Sutro Tower and Twin Peaks
San Franciscon pisimmälle näkyvä maamerkki, 298 metriä korkea TV- ja radiomasto Sutro Tower, ja oikealla Twin Peaksin kaksi huippua.

Viime viikonloppuna käytiin Marin kanssa lähiseutumatkailemassa. Eli patikoitiin läheisen kukkulan päälle maisemia katselemaan. Me asumme siis Twin Peaksin rinteillä, melko lähellä kukkulan huippua. Twin Peaksia pidetään yleisesti San Franciscon korkeimpana kohtana. Totuus on kuitenkin toinen. Tässä lähellä on toinen, Mt Davidson –niminen mäki, joka on 5 metriä Twin Peaksin etelähuippua korkeampi. Mutta koska se ei ole lainkaan niin näyttävä, niin siitä ei ole sen suurempaa meteliä pidetty, ja turistivirrat on helpompi ohjata Twin Peaksille. Ja Mt Davidsonille patikoivat harvat ihmiset ovat tyytyväisiä, kun saavat olla rauhassa. Win-Win.

Mt. Davidson
Korkeat eucalyptukset ja niiden runkoja peittävä aluskasvikkisuus luo viidakon tunnelmaa Mt. Davidsonin rinteellä kutakuinkin San Franciscon kaupungin maantieteellisessä keskipisteessä.

Mäen huipulla on eucalyptusmetsän hyvin piilottamana yli 30 metriä korkea iso betoninen risti. Tämä on aikanaan 1930-luvulla pystytetty kunnioittamaan ensimmäisiä Kalifornian uudisasukkaita. Se on kuitenkin sinänsä ajankohtainen monumentti, että risti toimii nykyään armenialaisten kansamurhan muistomerkkinä. Vastahan asia oli edellisviikolla uutisissa, kun Saksan parlamentti päätti, että hekin kutsuvat tätä vuoden 1915 ja sitä edeltävien vuosien tapahtumaa kansanmurhaksi. Ja siitäkös Turkin miellyttävänoloinen diktaattori Erdogan kavereineen sitten veti porot sieraimiin. Kyllä nämä puolitoistamiljoonaa ihmistä olivat kuulemma kuolleet vaan ihan muuten vaan kapinoidessaan valtaapitäviä vastaan. Ihan normi homma Turkissa.

Monument of the Armenian genoside
Armenialaisten kansanmurhan muistomerkki Mt. Davidsonin huipulla.

Se, miksi juuri tuolle mäelle oli aikanaan tällainen muistomerkki pystytetty, jäi hiukan epäselväksi. Kalifornialaisten uudisasukkaiden monumentin päätyminen armenialaisten muistomerkiksi onkin mielenkiintoinen tarina. 1990 luvulla nimittäin erinäiset järjestöt, jotka vastustivat kristillisten symbolien ylläpitoa julkisin, tässä tapauksessa kaupungin varoin, haastoivat San Franciscon oikeuteen. Kaupunki hävisi, ja myi ristin eniten tarjoavalle. Armenian-amerikkalaisten järjestö osti ristin, ja kiinnitti siihen muistolaatan.

Sf Bay & Mt Diablo
Taustalla San Francisco Bay sekä terävähuippuinen Mt. Diablo.

Oli miten oli, niin mäeltä oli ihan komeat maisemat San Franciscon kaupungin ja lahden yli. Oaklandin rinteiden takana näkyi selvästi myös kartiomainen Mt Diablo, jossa kävimme muutama viikko sitten patikoimassa.

Twin Peaks & SF
Twin Peaksin huiput ja San Franciscon keskusta. Meidän kämppä on tuossa Twin Peaksin huippujen oikeanpuoleisella rinteellä.
San Francisco and Berkeley hills
Keskustasta San Franciscon lahden yli vie Bay Bridge. Lahden toisella puolella sillan oikealla puolella näkyy Oaklandin satama. Sillan Oaklandin puoleisen pään yläpuolella kuvassa Berkeley. Kun oikein zoomaa, niin näkyy Berkeleyn yliopiston torni.

Muuten tässä onkin sitten aika mennyt hiukan sairastellessa. Vuorotellen joko minä tai Mari ollaan oltu pikku flunssassa. Mari on sairastanut kunnon työntekijän tavoin erityisesti viikonloppuisin. Niinpä suunnitelmissa olleista kansallispuistoreissuista Yosemiteen ollaan jouduttu luopumaan. Toisaalta, eipä sinne Yosemiteen olisi mitään majoituspaikkaa löytynytkään. Telttailuun kansallispuistossa tarvitsee luvan. Luvat tulevat jakoon aina puoli vuotta ennen aiottua ajankohtaa, ja luvat myydään aina loppuun ensimmäisten minuuttien aikana. Nyt ei ollut edes tarjolla hotellihuonetta saati telttapaikkaa camping-alueelta. Nekin varataan ainakin puoli vuotta etukäteen loppuun. Lähin vapaa hotelli, tai oikeastaan hostelli, olisi ollut puolentoista tunnin ajomatkan päässä. Pitäkööt tunkkinsa.

Katsotaan nyt, josko nyt alkavana viikonloppuna oltaisiin sen verran kunnossa, että pääsisi jonnekin hiukan ulkoilemaan. Jos ei, niin jatkan omatoimisia espanjankielen opintojani, jotka tässä viikolla aloitin.

 

One Comment Lisää omasi

  1. Päivitysilmoitus: Ruisleipää – reissussa.net

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s