Tänä nykyisenä nopean tiedonvälityksen aikakautena lienee lähes käsittämätöntä, että jonkin asia uutisoidaan vasta lähes puolitoista kuukautta tapahtuman jälkeen. Toisaalta, kuten varmasti kaikki ovat huomanneet, eri medioiden pyrkimys mahdollisimman nopeaan uutisointiin saattaa aiheuttaa epätarkkojen tai jopa paikkaansa pitämättömien juttujen julkaisua. Näiden tietojen varaan sitten pahaa aavistamattomat ihmiset rakentavat maailmankuvaansa. Myöhemmät oikaisut tai jutun täydennykset eivät ikinä…
Avainsana: lentokone
Pimeää vuodenaikaa eri puolilla palloa
Parinkymmenen minuutin juoksu bussille aamulla piristää kummasti. Piti kyllä ajamani pysäkille fillarilla, koska olin suunnitellut vieväni pyörän illalla työpäivän päätteeksi huoltoon. Nappasin pyöräni parvekkeelta tavalliseen tapaan pienessä kiireessä. Totesin kuitenkin heti sen ottaneen itseensä siitä, että se oli jätetty lähes kolmeksi viikoksi käyttöä vaille. Takarenkaasta oli ilma paennut. Erityisesti renkaan alaosaan sitä olisi mahtunut merkittävästi…
San Francisco Fleet Week
Ihmettelin viime maanantaina Embarcadero- rantakatua kävellessäni, että onpas yhteen laituriin kiinnittäytynyt iso sota-alus laitettu paraatikuntoon. Oli oikein juhlaliputus ja kaikki. Paatin takakannella oli pari helikopteriakin, ja taivaalla pörräsi koptereita enemmänkin. Päättelin nokkelana poikana, et kyseessä ei varmaankaan ole mikään ihan tavallinen vuosihuollon ajaksi tehty rantautuminen. Päästyäni lähemmäs noteerasin julisteita, joissa mainostettiin San Francisco Fleet Week…
Metsäpalo
Half Dome patikoinnin jälkeisenä aamuna jalkani tuntuivat yllättävänkin vetreiltä. Mari tosin valitteli pitkin päivää, ja vielä muutama päivä sen jälkeenkin, että jaloissa tuntuu. Uhkasi seuraavalla kerralla antaa reppunsa minun kannettavakseni. Toivottavasti siellä ei silloin ole mitään kovin tähdellistä omaisuutta. Pakkasimme leirimme autoon, ja ajoimme Upper Pines campgroundilta kilometrin päähän Yosemite Villageen. Kävimme puiston opaskeskuksessa tutustumassa…
Jonotusta Los Angelesilaiseen tapaan
Suomen kesä koettiin siis kolmessa viikossa. Paluu Kaliforniaan tapahtui kaikkien merkkihenkilöiden ja valtioiden johtajien tapaan hajautetusti eri lennoilla matkustaen, Mari keskiviikkona ja minä sunnuntaina. Toki meidän tapauksessa järjestelylle löytyi myös talouspoliittinen perustelu. Sain itselleni tiketin noin 500 euroa halvemmalla, kun lähdin muutamaa päivää myöhemmin. Minulla kun ei ollut kiire töihin, niin tämä sopi oikein hyvin. Nyt ihan…