Parinkymmenen minuutin juoksu bussille aamulla piristää kummasti. Piti kyllä ajamani pysäkille fillarilla, koska olin suunnitellut vieväni pyörän illalla työpäivän päätteeksi huoltoon. Nappasin pyöräni parvekkeelta tavalliseen tapaan pienessä kiireessä. Totesin kuitenkin heti sen ottaneen itseensä siitä, että se oli jätetty lähes kolmeksi viikoksi käyttöä vaille. Takarenkaasta oli ilma paennut. Erityisesti renkaan alaosaan sitä olisi mahtunut merkittävästi enemmän.

Nyt ei ollut aikaa analysoida vian syytä. Totesin vaan, että mihinkään renkaanpaikkaukseen en näin aamutuimaan rupea, varsinkaan kun tarvikkeet varikkopysähdyksen suorittamiseen eivät olleet heti käsillä. Bussiini en millään ehtisi. Seuraavalla en taas ehtisi ajoissa töihin. Varasuunnitelman mukaisesti lähdin juoksemaan kauempana sijaitsevalle pysäkille. Ehdin kuin ehdinkin bussiin, ja nyt onkin sitten mukava istua selkä märkänä tässä nahkapenkissä puolitoista tuntia.

Fillarin käyttö oli viime viikkoina jäänyt siitä yksinkertaisesta syystä, että olimme reilut pari viikkoa Suomessa. Marras-joulukuun vaihde ei ole se kaikkein parhaaksi tunnustettu ajankohta vuodesta Suomessa lomailemiseen. Täältä Piilaakson suunnalta oli tänä vuonna kuitenkin enemmänkin liikennettä Suomeen. Finnair lensi poikkeuksellisesti suoran lennon San Franciscosta Helsinkiin ja takaisin kuljettaen porukkaa Slush- tapahtumaan ja sieltä pois. Me emme olleet kuitenkaan osa tätä porukkaa, vaikka mielelläni olisinkin tuolla lennolla ollut. Kavereiden sosiaaliseen mediaan postaamien kuvien ja videoiden perusteella vaikutti olevan hyvä meininki. Ei ihan äkkiä olisi uskonut, että ovat Finnairin lennolta.

Slushin sijasta meillä oli tärkeämpi syy käväistä Suomessa. Siskoni häät. Niitä edeltävällä viikolla kävin lisäksi hiukan harjoittelemassa sodankäyntiä, kun ensimmäistä kertaa sitten joulukuun 1996 aiheen pariin käskettiin.

Tampereelle päästyämme kävimme ensi töiksemme hiukan hiihtelemässä Kaupissa, jossa lunta oli vielä hiukan jäljellä edelliseltä viikolta. Sitten kun se suli pois, vaihdettiin urheilulaji uintiin. Ensimmäisellä uintikerralla urheilu oli enemmänkin henkisellä puolella. Seuraavalla kerralla uimahalli osoittautui mukavammaksi paikaksi viittä sekuntia pidemmälle uintisuoritukselle

San Franciscon leveysasteilla, eli suurin piirtein Portugalin tasalla, illat pimenevät tähän aikaan vuodesta noin viiden maissa, ja aamulla aurinko nousee seitsemän hujakoilla. Suomeen tultuamme huomasimme silti selkeän eron, ja Mari jo kerkesi jonain aamuna huolestua, että nouseeko täällä Tampereella aurinko ollenkaan. Varsin sumuistakin oli mutamana päivänä. Erityisesti Pyynikin näkötornilla munkkikahveilla käydessä tuli sikäli kotoisa olo, että San Franciscon lailla täälläkin oli mäellä sen verran sumua, että hyvä kun eteensä näki.

Reilut kaksi viikkoa Suomessa hurahtivat todella nopeasti, jotenkin tuntui, että lomailuun ei ollut paljonkaan aikaa, kun päivät olivat hyvinkin pitkälle aikataulutettuja. Piti mennä sinne ja tänne, ja tehdä sitä ja tätä. Silti ei ehtinyt käydä läheskään kaikkialla, missä olisi ollut kiva käydä, eikä ehtinyt tavata kaikkia ihmisiä, joita olisi ollut kiva nähdä. Sori siitä. Mutta tännehän voi toki myös tulla käymään.

Hääjuhlat saatiin onnistuneesti juhlittua viime lauantaina. Sunnuntaina olikin sitten vuorossa paitsi hääjuhlapaikan siivous, myös omien tavaroiden pakkaaminen. Lähtö kohti San Franciscoa oli aikaisin maanantaiaamuna. Tällä kertaa reitti Helsinki-Vantaalta Tukholman kautta Oaklandiin. Osa Finnairin lennolla Slushiin tulleista tyypeistä näytti jatkaneen Suomen retkeään parilla päivällä, ja niinpä meillä oli useampia tuttuja samassa koneessa menossa takaisin kohti Kaliforniaa. Se teki matkustamiseen kummallisen kotoisan fiiliksen.

Oaklandin kentällä maahantulomuodollisuudet hoituivat kaksi ja puoli tuntia nopeammin, kuin Los Angelesissa elokuussa. Pienen kentän etuja. Tosin, kyllä passijonossa ja tuplatarkastuksissa kului silti puolitoista tuntia.

Otin Pyynikin näkötornin kupeessa kavereilta saamani kehotuksen tosissaan, ja pyrin ottamaan mukaani kaiken sumun, jonka olin San Franciscosta Tampereelle epähuomiossa vienyt.