Kuten ainakin kaikki kodin rakennus- tai täysremonttiprojektin tehneet tai sellaista läheltä seuranneet tietävät, siinä vaiheessa, kun kaikki on jalkalistojen asennusta vaille valmista, jaksaminen loppuu. Ne listat asennetaan sitten viiden vuoden päästä. Hiukan vastaava tilanne on nyt päässyt käymään tämän blogin kirjoituksen kanssa. Pyrin nyt saamaan tämän kokonaisuuden kuitenkin valmiiksi alle viidessä vuodessa…

Kulutietoisuus iski päälle jälleen siinä vaiheessa, kun hotellin aamupalalistaa tutkiessani totesin, että kupillisen kahvia, lasillisen tuoremehua ja voileivän sisältävä kombinaatio olisi irronnut reilulla kolmellakymmenellä dollarilla. Syötiin sitten aamupala omista kylmälaukussa mukana olleista eväistä hotellihuoneessa. Noinhan sitä tulisi mukavasti tarjoushintaiselle hotellihuoneelle lisähintaa. Hotelliin saapuessammehan pihamaalla partioineet piccolot olivat ihan oletusarvoisesti viemässä autoamme hotellin parkkihalliin muodollista 52 dollarin korvausta vastaan.

Kaikenlaisten juoksevien asioiden puhelimessa järjestelemisen ja aamu-uintien jälkeen pääsimme liikkeelle hotellilta vasta iltapäivän puolella. Suunta oli kohti etelää.

Kävi selväksi, että Los Angelesissa ei todellakaan kannata seikkailla autolla mihinkään, jos ei erityisesti halua kököttää ruuhkassa. Seuraava etappimme oli Anaheim, jonne halusin mennä vilkaisemaan, olisiko Disneylandista jotain nähtävää ohikulkijoille. Ilmeni, että ainakaan keskustassa ei todellakaan ollut. Ainoa mitä näimme, oli talojen kattojen yläpuolelle näkyvän korkean huvipuiston kulissin selkäpuolen tukirakenteet. Anaheimin jäähallin ohi ajaessani totesin sen näyttävän jäähallilta, ihan niin kuin jäähallit yleensäkin.

Yöksi päädyimme telttailemaan Los Angelesin ja San Diegon puoliväliin Carlsbad -nimisen kaupungin leirintäalueelle, joka oli kapealla maantien ja Tyynenmeren rantajyrkänteen välisellä kaistaleella. Illan jo hyvä tovi sitten pimennyttyä saapuessamme saimme onneksi vielä viimeisen vapaan telttapaikan.

Kävimme kokeilemassa meriveden lämpöä, ja totesimme, että kuutisen sataa kilometriä San Franciscoa etelämpänä merivesi on jo sen verran lämpimämpää, että siinä tarkeni hyvin pulikoida puolisen tuntia ilman märkäpukua. Aamu-uinnin jälkeen suunnattiin auton nokka edelleen vaan kohti etelää.

No, kaipa tämä juna oli kuitenkin matkalla San Diegon satamaan, josta tämä sotamateriaali oletettavasti lastattiin laivaan kuljetettavaksi Afganistaniin tai johonkin muuhun vastaavaan paikkaan, missä jenkkiarmeijalla on toimenpiteitä meneillään.

Viime vuonna kävin Yhdysvaltojen ”manneralueen” luoteisimmassa kulmauksessa, Makah-intiaanien intiaanireservaatissa. Sieltä ajelin rantaa pitkin San Franciscoon. Nyt kun ollaan ajettu San Franciscosta tänne Meksikon rajalle, niin olen siis tullut ajaneeksi koko Yhdysvaltojen länsirannikon päästä päähän. Tosin valitettavasti noin 140 kilometrin mittainen pätkä Highway 1:stä Big Surin kohdalla oli suljettu edellistalvisten maanvyöryjen jälkeen tehtävien siltaremonttien vuoksi. Komeita ja hyvin moninaisia ja vaihtelevia maisemia mahtui tämän noin kolmen tuhannen kilometrin matkan varrelle.