Aamulla oli edessä vielä neljän tunnin ajo takaisin San Franciscoon. Edessä oli viimeiset fiilistelyt, tavaroiden pakkaukset ja kaikenlaisten asioiden järjestelyt. Ja hotelliyö San Franciscossa, koska kerran kämppä oli jo pari viikkoa sitten annettu pois.

Seuraavana aamuna aloitimme asioiden hoitamisen postikonttorista. Olimme keskeyttäneet postin jakelun reissumme ajaksi. USA:n postilla on sellainen nettipalvelu, jolla keskeytyksen voi tilata, ja samalla määrittää, että kun keskeytys päättyy,  tuoko posteljooni postin kotiin vai haetaanko se itse postikonttorista. Olin tietenkin valinnut tämän noudon, koska meillä ei enää ollut kotia, mihin postia olisi jaettu. Esitimme asiamme virkailijalle, joka lähti takahuoneeseen etsimään postiamme. Tämä palasi kuitenkin kohta tyhjin käsin. Ei ollut meille mitään. Tämä olisi ollut jo ottamassa jonosta seuraavaa asiakasta, kun saimme vielä varastettua hänen huomionsa. Me emme suostuneet uskomaan, ettei mitään postia olisi pariin viikkoon tullut. No, sitten kävi ilmi, että se posti, jonka jako on keskeytetty, toimitetaan jonnekin keskeytetyn postin keräyskeskukseen. Tämä on tietenkin aivan toisella puolella kaupunkia. Sieltä se sitten lähetetään ihan postin mukana määräpäiväksi takaisin postikonttoriin. Näppärää. Paitsi, että ei ole.

Meillä oli vain muutama tunti aikaa San Franciscossa, ja useita tärkeitä asioita hoidettavana. Emme jääneet odottelemaan postikustin saapumista, vaan päätimme poiketa postissa myöhemmin uudestaan. Seuraavaksi pankkiin tekemään osoitteen vaihdos. Osoitteenmuutosta ulkomaille kun ei voi tehdä netissä. Pääsimme ystävällisen virkailija puheille heti. Onneksi tällä oli tiskinsä takana tuolit, joilla istuminen teki tuosta puolentoista tunnin operaatiosta hiukan siedettävämmän.

Ei nyt oikeasti voi olla niin hankalaa saada kahden ihmisen osoitteet muutettua!

Useiden oho- ja eiku- tyyppisten vaiheiden sekä parin pitkän pankin työntekijöiden hotline-apunumeroon soitetun puhelun jälkeen virkailija oli sitä mieltä, että osoitteet on nyt vaihdettu. Hän oli kovasti pahoillaan hieman venähtäneestä palvelutapahtumasta. Myöhemmin toki huomasimme tarkastaessamme tietojamme netistä, että ei niitä osoitteita oltu kaikkiin tarvittaviin kohtiin vaihdettu.

Kebab-tauon jälkeen riensimme UPS:n toimistoon, jossa saattoi käyttää printteriä. Printtasimme ja täytimme pari virallista anomusasiakirjaa, ja täytimme ne pyytäen toimiston työntekijältä, joka toimi myös julkisena notaarina, niihin viralliset oikeaksi todistavat leimat ja puumerkit.

Jos ja kun on saanut USA:n green cardin, niin ei maasta niin vaan poistuta pidemmäksi aikaa. Ainakaan jos ei halua luopua vapaaehtoiesti siitä saadusta green cardista. Pitää anoa lupa, että saa olla pois maasta hiukan pidempään. Tähän anomukseen tarvittiin notaarin puumerkit. Anomus pitää jättää ennen maasta poistumista. Jos ollaan ihan tarkkoja, niin varsinaista estettä tämän anomuksen jättämiseen vaikka pari viikkoa aiemmin ei olisi ollut. No, ilman viime hetkeä ei montaakaan asiaa olisi tapahtunut. Anomukset saatiin jätettyä. Ainakin jonkin asian hoitaminen sujui suuremmitta ongelmitta. Toinen asia sitten on, tuleeko jätetty anomus hyväksytyksi. Se selviää aikanaan.

Rynnistimme takaisin sinne postikonttoriin. Eipä ollut päivän posti vieläkään tullut. Virkailija kehotti meitä lähtemään kiertelemään lähistön kortteleita ja etsimään posteljoonia, sikäli kun halusimme postimme heti. Hiukan jäi epäselväksi, mistä ja miten sitä posteljoonia olisi pitänyt etsiä. Laittaa kadun kulmiin houkuttimeksi vaikkapa donitseja? Meillä ei myöskään ollut tietoa paikallisten postinjakajien jakoalueista. Emmekä virkailijan hämmästykseksi tunteneet ”omaa” posteljooniamme, jotta olisimme osanneet pysäyttää mahdollisesti tapaamistamme postikusteista juuri sen oikean.

Ratkaisin tilanteen tekemällä uuden postin keskeytysilmoituksen alkaen välittömästi. Samalla tein osoitteenmuutoksen. Keskeytyksen jälkeen posti oli määrä toimittaa hankkimaamme virtuaaliseen postilaatikko-osoitteeseen, josta postin saa skannattuna omaan sähköpostiin. No, se sentään osoittautui toimivaksi ratkaisuksi. Mutta tämä koko postiepisodi vahvisti käsitystämme USA:n postilaitoksen epäluotettavuudesta.

Ajoimme varastohotellille, josta olimme vuokranneet varastokopin tavaroillemme. Sen käytävällä suoritimme pikapakkauksen ja laukkujen painojen optimoinnin 23 kiloon. Sitten alkoi olla jo oikeasti kiire.

Lentokentälle oli onneksi matkaa vain kymmenisen kilometriä, mutta lento lähtisi puolentoista tunnin päästä. Tankatakin piti matkalla. Ajoin ulkomaan terminaalin ovelle, ja jätin Marin kaikkine matkalaukkuinemme siihen hoitamaan check in:n. Vaikka suurin osa omaisuudestamme oli jo aiemmin laitettu laivarahtina, oli laukkuja silti ihan riittävästi tähänkin lähtöön.

Itse ajoin toiselle puolelle lentokenttäaluetta palauttamaan vuokra-auton. Sieltä lentokenttäjunalla takaisin terminaaliin palatessani laskeskelin jo minuutteja. Tiukille menee. Sain onneksi Marilta viestillä tarkat koordinaatit, minkä numeroiselle tiskille oli juostava. Ehdin kuin ehdinkin check-in tiskille noin minuuttia ennen sen sulkeutumista. Mari oli chekkauksen jo muuten hoitanut, mutta minun piti vielä näyttää tiskillä sekä naamani, että passini.

Laukut saatiin lähtemään koneeseen. Joustoa tiskin sulkemisen kanssa ei olisi kuulemma ollut yhtään. Pulssin tasaannuttua ja jälkihien mukavasti puskiessa pintaan lähdimme itsekin suunnistamaan turvatarkastuksen kautta lähtöportille.