Karvapohjasukset, Kings Canyon ja sequoia

Näin alkuvuodesta ei ole kerennyt pitkästymään. Crand Canyonilta tultiin kotiin maanantaina työpäivän jälkeen. Tiistaina illansuussa kävin hakemassa taas vuokra-auton, ja keskiviikkona töistä palatessani ajoin lentokentän kautta noutamaan veljeni, joka oli tullut käväisemään San Franciscoon työreissullansa. Nimenomaan käväisemään. Heitettyämme hänen tavaransa meille, vein hänet takaisin lentokentälle kevyemmän varustuksen kanssa. Hän jatkoi iltalennolla eteenpäin, ja tulisi taas…

Hetch Hetchy

Aamupalatuokiomme backpackers campgroundilla keskeytyi pariinkin otteeseen, kun metsän eläimet tulivat lähistölle. Aika isokokoinen kauris käyskenteli kaikessa rauhassa ja varsin uteliaana varusteitamme katsellen noin kymmenen metrin päästä ruokapöytämme ohi. Hetken perästä joku meistä bongasi hiukan kauempana joen rannassa hännättömän kissan, mutta alkoi epäillä näkemäänsä, koska elikko oli ollut isokokoinen kissaksi. Kyselin, että eikös se olisi voinut…

Avenue of the Giants

Oregonin ja Kalifornian rajan tuntumasta Crescent Citystä herättyäni jatkoin 101:sta rantaa pitkin etelään. Ensimmäisen hiukan suuremmat asutuskeskittymät ovat Arcata ja Eureka. Jos haluaa säästää aikaansa, niin Arcataan ei kannata suotta poiketa. Tylsää hiukan huonosti pidettyä omakotialuetta, sekä ei edes niin hiukan huonosti pidetty teollisuusaluetta. Tosin Lonely Planetinkin mukaan paikkakunnan kohokohta on se, kun hybridikuorma-autot toimittavat…