Karvapohjasukset, Kings Canyon ja sequoia

Näin alkuvuodesta ei ole kerennyt pitkästymään. Crand Canyonilta tultiin kotiin maanantaina työpäivän jälkeen. Tiistaina illansuussa kävin hakemassa taas vuokra-auton, ja keskiviikkona töistä palatessani ajoin lentokentän kautta noutamaan veljeni, joka oli tullut käväisemään San Franciscoon työreissullansa. Nimenomaan käväisemään. Heitettyämme hänen tavaransa meille, vein hänet takaisin lentokentälle kevyemmän varustuksen kanssa. Hän jatkoi iltalennolla eteenpäin, ja tulisi taas perjantaina San Franciscoon.

Pidin perjantaina vapaapäivän, ja toimin taas turistioppaana. Kiertelimme velipojan kanssa kaupungin pakolliset turistinähtävyydet. Tarkoitus oli myös koelentää hänen hankkimaansa pienoishelikopteria, ja kokeilla, miten sillä otetaan valokuvia ja videota. Päästyämme Golden Gate parkiin, jonka olin ajatellut hyväksi paikaksi koelennolle, iski deja vú. Mieleeni juolahti, että kaipa tuokin on kielletty, niin kuin moni mukin asia Golden Gate parkissa. Täkäläisille on vissiin ihan sama, miten paljon ja minkälaista huumetta siellä kukin käyttää, tai missä puskassa asustelee. Mutta olutta ei juoda, eikä muutakaan alkoholia. Eikä pienoishelikoptereita lennätetä. Muuten tulee tupen rapinat. Nyt emme olleet niin alkoholijuomien tarpeessa, niihin kieltoihin törmäsin aiemmin eräiden syntymäpäiväjuhlien järjestelyjen yhteydessä. Mutta kopterin lennätys jäi nyt kokeilematta. Sen verran kovat uhkasakot tuntui aiheesta olevan säädetty, että emme viitsineet ottaa riskiä. Sitä paitsi, lahjattomat reenaa.

Lombard Street
Kaupungissa on jos jonkinlaista matkailufirmaa. Me halpamatkalaiset ajelimme vuokraamon Mersulla tuon Love toursin hippibussin perässä Lombard Streetin mutkaista mäkeä alas.

Turistikierroksen jälkeen kävimme kotona pakkaamassa autoon viikonlopun hiihtoretken tavarat, haimme Marin töistä, ja ajoimme viitisen tuntia ruuhkaisia teitä pitkin Fresnoon. Ohjelmassa olisi pitkä viikonloppu Kings Canyon ja Sequoia -kansallispuistossa eteläisessä Sierra Nevadan vuoristossa. Kansallispuistossa majoitus oli jälleen hinnoiteltu kansallispuistomaisen arvokkaaksi, joten vietimme ensimmäisen yön reilun tunnin ajomatkan päässä puistosta Fresnon kaupungissa.

Hotellin pihamaa oli täynnä sitruuna- ja appelsiinipuita. Nappasimme puista muutaman appelsiinin ja sitruunan matkaevääksemme. Appelsiiniturismin kalifornialainen versio. Saariselän ja Pallaksen keski-iän ylittäneet appelsiinituristit joutuvat murtsikkalenkille lähtiessään kähveltämään appelsiininsa hotellin aamiaispöydästä.

Tammikuun 14. päivä oli vuoden ensimmäinen päivä, jolloin ei täällä satanut mitään. Koko alkuvuoden olikin sitten satanut senkin edestä. Alavilla mailla ja jokivarsissa se oli tarkoittanut paikallisia tulvia,  poikki olevia teitä, maanvyöryjä ja muita vastaavia. Hiihtoreissua ajatellen se kuitenkin tarkoitti sitä, että vuorilla oli reilusti lunta.

Päästyämme kansallispuistoon totesimme kelin olevan pilvien yläpuolella kutakuinkin täydellinen. Ei muuta kuin sukset jalkaan, kamerat käteen, ja suuria puita hämmästelemään. Kings Canyon National Park ja Sequoia National Park muodostavat kummallisen kombinaation toistensa lomassa. Kings Canyon -puisto koostuu kahdesta osasta, ja Sequoia on osittain näiden välissä. Nyt olimme kuitenkin Kings Canyonin pienemmässä osassa ihmettelemässä sequoi’ia. Selkeää.

Inside a sequoia
Toisen olkapäillä seisten ylettyi kurkistamaan ulos tämän yli 100 vuotta sitten kaatuneen puun onton rungon sisältä.

Giant Sequoia, eli suomennettuna jättiläispunapuu tai mammuttipetäjä, kasvaa jonkin verran tavallista suomalaista petäjää suuremmaksi. Suurimman sellaisen runko on 21 metrinen. Halkaisijaltaan. Korkeimmat puut ovat 95-metrisiä ja ikää vanhimmilla puilla on reilut 3000 vuotta. Itse asiassa nämä ovat suurimpia eläviä organismeja maailmassa. Keväällä ajelin jättiläispunapuumetsän läpi pohjoisessa Kaliforniassa. Ne puut siellä ovat Coastal Redwoodeja. Nämä Giant Sequoiat täällä ovat toinen kolmesta jäljellä olevasta jättiläispunapuulajista. Se kolmas lajike kasvaa vain Kiinassa.

Hiihtelimme OAC:n KAR UC –karvapohjasuksien kanssa tässä ylikokoisessa metsikössä. Siellä olisi varmastikin joku metsäyhtiön puuostaja saanut slaagin. Aivan ylikokoiseksi on päästetty tämä metsä. Hakata pitäisi kaikki ja nopeasti. Sen saman havaitsivat täällä nämä paikalliset metsäfirmat sata vuotta sitten, ja rakensivat oikein rautatienkin puunrunkojen kuljetusta varten. Kun merkittävä osa näistä jättiläisistä oli kaadettu, havahduttiin siihen, että puuaines on haurasta ja huonolaatuista rakennusmateriaaliksi, eikä sille ollutkaan kysyntää. Fiksua. Nämä metsäyhtiöt ajautuivat konkurssiin 1920-luvulla. Markkinatutkimus keksittiin ilmeisesti vasta myöhemmin.

Hiihtopäivän jälkeen vetäydyimme yöpuulle John Muir Lodge -hotelliin. Se olikin oikein positiivinen ilmestys. Sellainen perinteinen puurakennus, jollainen kansallispuistossa kuuluukin olla. Hiukan tuli mieleen Hotelli Pallas.

Seuraavana päivänä kelissä oli taas valittamista. Häikäisi. Siitä huolimatta lähdimme taas metsään. Alkuun kuitenkin ajelimme puiston teitä edestakaisin katsellen maisemia Kings Canyonin suuntaan. Vaikka meillä oli ihan hyvän kokoinen katumaasturi, niin silti iski alemmuuskompleksi, kun kapealla tiellä piti väistellä vastaan tulevia jäähallin kokoisia maastureita, joilla paikalliset olivat liikenteessä.

Kings Canyon
Kings Canyon. Tuonne perille asti kulkeva tie on suljettu talvisaikaan, joten lähempää ei päästy sitä katselemaan. Toisaalta, viikko sitten todettiin Grand Canyonilla, että nämä kanjonit ovat näyttävämmän näköisiä, kun niitä katsoo hiukan kauempaa.

Parkkeerasimme auton tien levennykselle muutaman muun auton viereen ja lähdimme hiihtämään ylämäkeen. Eilisen tapaan oli tarkoitus hiihdellä ylös, ja laskea sopivan paikan tullen alas, ja ottaa siinä ohessa valokuvia ja videota moisesta touhusta niin, että nämä käyttämämme sukset esiintyisivät kuvissa edukseen. Oikein hyvää kuvaa tulikin. Ja sukset esiintyivät kuvien ohella edukseen myös käytössä. Näppärät kapineet. Ei tarvitse säätää nousukarvojen kiinnittelyn ja irroittelun kanssa, vaan ylös päästyään voi vaan kääntää suksen kärjet alamäkeen, ja antaa mennä.

20170115_123156
Nousureitin varrella oli sähkölinja. Pylväät olivat hiukan tavallista järeämpiä.
Kings Canyon
Alhaalla laaksossa vellovan pilvipatjan yläpuolella keli oli suosiollinen myös taukojen pitämiseen.
Karvapohjasukset, skinbased
Tähystelyä San Franciscon suuntaan. Maisemat kohdallaan.
Sunset
Laskeva aurinko värjäsi alapuoliset pilvet mukavan värikkäiksi. Tässä vaiheessa päivää olisi hyvä lähteä suunnistamaan takaisin autolle, jos ei haunnut laskea pimeässä.
Skinbased
Viimeisiä käännöksiä tälle päivälle metsäpaloalueen keskellä. Kolautin polveni lumen sisällä olleeseen palaneeseen terävään kantoon. Polvisuojia ei luonnollisesti ollut tällä kertaa mukana. No, onneksi selvittiin säikähdyksellä ja pienellä vekillä polven alla.

Auringon laskiessa palasimme autolle. Juuri kun pölähdimme metsästä tielle, puistonvartija kurvasi levennykselle, ja alkoi tiukkaan äänensävyyn tenttaamaan, että oliko tuo auto meidän, ja jos, niin kuka sitä ajoi. Myönsin kaiken. Ajokortti ja rekisteriote, sekä auton vuokrapaperit tivattiin seuraavaksi.

Auto oli kuulemma parkkeerattu alueelle, jossa pysäköinti oli kiellettyä, ja tämä nyt sitten närästi tätä rangeria. Olihan siinä lumipenkoissa muutamakin kämmenen kokoinen lappu kepin nenässä, joissa luki, että ei saa pysäköidä. Emme aamulla uskoneet niitä, koska muutkin siinä pysäköivät, ja sitä paitsi meidät oli tuolle reitille herra rangerin kollegan toimesta ohjattu. Eikä muutakaan pysäköintipaikkaa lähistöllä ollut.

Tätä tilannetta sitten siinä hetken seliteltiin parhain päin. Ilmeisesti selityksemme oli uskottava. Puistonvartija, joka siis kansallispuiston alueella käyttää poliisin toimivaltuuksia, sai radiolla tiedon aamuvuorossa olleelta kollegaltaan, että yöllä tietä aurannut lumiauta olisi mahdollisesti kaatanut mennessään pysäköintikieltomerkkejä. Sen vuoksi pidettiin siis mahdollisena, että me emme olisi niitä havainneet. Nyökyttelin. Tiukasti kulmiensa alta katsoen tämä sanoi päästävänsä minut nyt tämän kerran varoituksella.

Saatuani ajokorttini ja auton paperit takaisin, aloin kyselemään tältä rangerilta niitä näitä, ja kun hetken olimme jutelleet, olimme siinä pisteessä, että pidimme tälle suksiesittelyä siinä tien varressa. Hämmästeltyään suksiamme hetken, ja kerrottuaan omista hiihtovarusteistaan, tämä poistui paikalta.

skinbased
Kun puistonvartijan tiukka virkaintoisuus oli hiukan hälvennyt, aloitimme karvapohjasuksien esittelyn. Siitäkös sitten tarinaa riitti joksikin aikaa. Hyvähän noista oli tarinoida. Kaveri ei ensin meinannut uskoa, että olimme kiivenneet sukset jalassa viereiselle mäelle, ja laskeneet juuri sieltä niillä alas. Mutta mikäs siinä oli kiivetessä ja laskiessa. Oikein mainiosti toimivat kapineet juuri tämän tyyppiseen käyttöön.

Maanantaina ehdimme pikaisesti puolentoista tunnin aamulenkille ennen huoneen luovutusta. Laskimme melkoisen vauhdikkaan laskun yöpakkasten kovettamaa polkua pällistelemään Dead Giant -nimistä puuta. Kuvittelimme tämän olleen jokin komea kelopuu. Vielä mitä. Suolle kaatunut Sequoia se oli. Isohan se oli, kuten näillä on tapana, mutta ei nyt mikään sen suurempi, kuin muutkaan vastaavat. Meille ei ihan selvinnyt, mikä tässä nimenomaisessa puunrungossa oli niin erityistä, että se oli merkitty oikein karttaan, ja sinne oli polun varressa tienviitat.

Ylämäkeen hiihdellessämme otimme vielä hiukan lisää kuvia karvapohjasuksista suurten puiden vierellä. Tätä varten ylitin reilusti virtaavan ojan sukset jalassa, mihin lisähaasteen toi jäiset ja suht jyrkät ojanpenkat. Vastarannalla oli nimittäin komea sequoia, jonka viereen oli kellahtanut kumolleen toinen. Siinä sitten hetken hiihtelin edestakaisin tämän kaatuneen puunrungon päällä.

Skinbased
Hiihtelyä ja poseeraamista kaatuneen puunrungon päällä. Viereisen puun rungossa näkyy paloarpi. Sequoiat kestävät hyvin metsäpaloja, ja itse asiassa niiden lisääntymiselle ne ovat elintärkeitä.

Paluumatkalla ostimme kansallispuiston ja Fresnon välisellä tasangolla tien mutkassa autonsa perästä hedelmiä kaupitelleelta vanhalta intiaanilta muutaman kilon appelsiineja sekä avokadoja. Itse viljeltyjä kuulemma olivat.  Muutama kilometri aikaisemmin olimme meinanneet pysäyttää auton appelsiiniviljelmien keskelle, ja käydä kähveltämässä muutaman appelsiinin suoraan puusta. Maa näytti kuitenkin sen verran mutaiselta viime viikon tulvien jälkeen, että emme viitsineet. Sitä paitsi, tuli paljon parempi mieli, kun ihan rahalla tuettiin tämän papan elinkeinoa.

Pudotimme velipojan tavaroineen San Franciscon lentokentälle. Hänen vapaa viikonloppunsa oli ohi, ja reissu jatkui taas työreissuna ristiin rastiin Pohjois-Amerikkaa. Me jatkoimme Marin kanssa kotiin. Kun olimme saaneet romumme tyhjennettyä autosta kotona, huomasin takapenkillä lojuvan ylimääräisen takin ja pipon. Kanadassa on tähän aikaan vuodesta talvi, joten veljeni saattaisi tarvita niitä. Kyseessä oli kuulemma hänen ainoa puhdas takkinsa. Viikonloppuna käytetyt urheiluvarusteet eivät odöörinsä puolesta olleet hänelle soveliaita työasuksi. Tämä kävi kyllä meille selväksi jo edellisenä iltana pienessä hotellihuoneessamme, jossa ilma oli hiihtopäivän jälkeen melko sakeaa. Boarding alkaisi 40 minuutin päästä, ja turvatarkastukeen oli vain lyhyt jono. Päätimme, että yrittäisin ehtiä toimittamaan palttoon omistajalleen. Onneksi illalla ei ollut ruuhkia, ja kentälle ajoi 25 minuutissa. Takki päätyi omistajalleen, ja tämä ehti vielä juuri ja juuri lennolleenkin.

One Comment Lisää omasi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s