Ajoimme Old Faithfulilta reilut kymmenen kilometriä pohjoisemmaksi katsomaan Yellowstonen toista erityisen kuuluisaa nähtävyyttä, Grand Prismatic Springiä.

Tällä alueella oli muutama muukin iso kuuma lähde, jotka valuttivat ylivuotovettä kovalla vauhdilla ohi virtaavaan jokeen. Joen vesi olikin mukavan lämmintä, mutta uiminen oli kylttien mukaan erikseen kielletty. Höh. Muuten jokien ja järvien vesi tällä reissulla ei oikein Zionin kansallisipuiston Narrowsin jälkeen ole houkutellut. Lumien sulamisvedet ovat täälläkin aika viileitä.

Grand Prismatic Spring -lähde höyrysi niin paljon, ettei niitä sateenkaaren värisiä reunuksia juuri nähnyt. Vasta paikan päällä huomasin, että muutaman sadan metrin päässä taustalla olevan kukkulan rinteellä olisi ollut näköalapaikka, josta olisi varmasti nähnyt lähteen paremmasta kulmasta. Kartan mukaan sinne päästäkseen olisi pitänyt kuitenkin ajaa muutaman kilometrin päähän, ja sieltä kävellä puolitoista kilometriä. Illan ollessa jo pitkällä, päätimme pidättäytyä moisesta suorituksesta, ja tyydyimme ihailemaan lähdettä sen pinnan tasolta.

Ilta-aurinko paistoi jo sen verran matalalta, että kovin hyvin ei näiden lähteiden värikkäät reunukset päässeet oikeuksiinsa. Kävelimme muutaman sadan metrin mittaisen rengasreitin näiden isojen altaiden lomitse. Ei tehnyt mieli astua alas laiturimaiselta kävelyreitiltä. Polun varren kylteissä varoiteltiin kuumasta ja syövyttävästä vedestä.

Illan päätteeksi ajelimme takaisin Lewis Laken leirintäalueelle. Olimme ostaneet edellisenä päivänä polttopuita Grand Tetonin puolelta eräästä kaupasta. Jo tuona iltana tuskailin lähes palamattomien puiden kanssa. Tänä iltana sama meininki jatkui. Puut eivät vaikuttaneet lainkaan märiltä, mutta silti niitä ei tahtonut saada palamaan. Kaikki risut ja muut sytykkeet paloivat kyllä hyvin, mutta nuotiopuut vain hiiltyivät, vaikka ne pilkkoi miten pieneksi. Pihvin paistamisen ja grillivihannesten kypsentämisen eteen sai tehdä ihan töitä. No, sen paremmalta ne sitten lopulta maistuivat.