Half Dome patikoinnin jälkeisenä aamuna jalkani tuntuivat yllättävänkin vetreiltä. Mari tosin valitteli pitkin päivää, ja vielä muutama päivä sen jälkeenkin, että jaloissa tuntuu. Uhkasi seuraavalla kerralla antaa reppunsa minun kannettavakseni. Toivottavasti siellä ei silloin ole mitään kovin tähdellistä omaisuutta.

Pakkasimme leirimme autoon, ja ajoimme Upper Pines campgroundilta kilometrin päähän Yosemite Villageen. Kävimme puiston opaskeskuksessa tutustumassa Yosemiten historiasta kertovaan museonäyttelyyn. Knoppitietona mainittakoon, että vastaus kysymykseen: ”Mitä tapahtui sille Half Domen toiselle puolikkaalle?” on, että ei mitään. Sellaista ei ole koskaan edes ollut. Tuon näköinen graniittimöykky on aikoinaan paineessa kehittynyt tulivuoren alla olevasta magmapesäkkeestä. Se on sitten aikojen saatossa noussut pintaan, ja kaikki heiveröisempi kiviaines on siitä ympäriltä kulkeutunut viimeistään jääkauden myötä pois.

Museon pihassa huomasin tiedotteen metsäpaloista. Jossain lähistöllä olisi ollut jo viime viikosta lähtien suurehko palo, mitta sen ei pitäisi uhata Yosemitea. Tiedotteessa muistutettiin Yosemiteen julistetusta yleisestä tulentekokiellosta alle 6000 jalan, eli noin 2000 metrin korkeudessa. Poikkeuksena oli lueteltu muutamat leirintäalueet, joissa on kunnon tulentekopaikat. Pysyväisluontoisesti avotulenteko on kielletty yli 9000 jalan korkeudessa oletettavasti siksi, että näin suojellaan niitä harvoja ylänköalueen kasveja joutumasta poltetuksi.

Lähdimme ajelemaan iltapäivästä kohti San Franciscoa. Jossain ennen Grovelandia alkoi etelän suunalla taivaanrannasta nousta sankkaa savua laajalta alueelta. Päättelimme, että tuon täytyy olla se tiedotteessa mainittu iso metsäpalo. Metsäpalot ovat yleistyneet viime vuosina runsaasti, koska ilmasto on muuttunut entistä kuivemmaksi, ja tuulet kehittyneet paloille suotuisiksi. Jo pari vuotta sitten veronmaksajien rahoja kului metsäpalojen sammuttamiseen ja niiden aiheuttamien tuhojen korjaamiseen 3 miljardia dollaria. Luku on sittemmin vaan kasvanut.

Grovelandin jälkeen tie haarautuu kahtia, vanha tie laskeutuu hyvin jyrkästi ja mutkaisesti parin mailin matkalla vuoren kuvetta alas. Ihan joka mutkassa ei ole investoitu kaiteeseen. Uudempi ja leveämpi tie kiertää pidemmän, mutta loivemman reitin. Valitsin tällä kertaa sen jyrkemmän, koska edelliset pari kertaa olen körötellyt jonkun bussin tai karavaanarin perässä mailikaupalla mutkaisella pidemmällä reitillä. Jyrkän pätkän olen ajanut vain ylämäkeen.

Jyrkkä alamäkiosuus alkoi olla lopuillaan, kun vuokra-autosta alkoivat jarrut kadota, vaikka olinkin ajellut pienellä vaihteella. Onneksi etenimme tässä vaiheessa enää lähinnä hölkkävauhtia, koska havaitsin ongelman. Eipähän ole näinkään ennen käynyt, vaikka näistä aina varoitellaan. Paahtava keli lienee edesauttanut ongelma syntyä. Noin sadan metrin päästä jyrkkä mäki loppui onneksi juuri ennen vanhan ja uuden tien yhtymäkohtaa, ja tähän t-risteykseen pysäyttämistä varten saikin jo ihan täysillä seistä jarrupolkimella, joka painui tunnottomana pohjaan. Mari huomautti etujarrujen savuavan aika lailla.

Risteykseen oli joka suunnasta huono näkyvyys, joten juuri niille sijoilleenkaan ei oikein voinut jäädä. Ajoin varovasti sadan metrin päähän ison tien levennykselle jarruja jäähdyttelemään. Samasta kohtaa meille selkisi aiemmin näkemämme savun johtuvan todellakin metsäpalosta.

Paloalueen rajalle oli matkaa parisen kilometriä. Sammutustyöt olivat täydessä käynnissä. Ilma oli sakeanaan paitsi savusta, myös kaikenlaisista lentokoneista ja helikoptereista, joilla paloa sammutettiin. Näky oli välillä kuin jostain sotaelokuvasta, kun lentokoneet tekivät syöksyjä maata kohti, ja pudottivat vesilastinsa nousten sen jälkeen jyrkästi ylös.

Yhtäkkiä paksun savupilven seasta sukelsi esiin matalalla lentänyt iso matkustajakone! Koneen tultua vain pari sadan metrin korkeudella ylitsemme totesin sen olevan vanha DC-10, joka oli muokattu sammutuskoneeksi. Kone kiersi palopaikan yläpuolella lenkkiä, ja joka kierroksella teki sammutussyöksyn pienten koneiden lailla. Vaikuttavan näköistä puuhaa, kun isolla koneella syöksytään hyvin matalalla vuoren rinnettä pitkin alaspäin, ja sitten vedetään nokka jyrkästi ylös ennen vastarinnettä.

Kalifornian paloviranomaiset olivat mitä ilmeisimmin päättäneet laittaa enemmän paukkuja juuri tämän palon etenemisen pysäyttämiseen. Meidän ja palopaikan välissä kulkee nimittäin maan pinnalla isoja putkia, joilla johdetaan koko San Franciscon ja sitä ympäröivän alueen 2,6 miljoonan ihmisen juomavedet Yosemiten Hetch Hetschy patoaltaasta. Voin kuvitella, että noiden putkien suojaaminen on prioriteettilistalla melko korkealla.

Jos palopaikassa jotain hyvää oli, niin helikopterit pystyivät noutamaan sammutusvettä lähellä olleesta toisesta tekojärvestä, jonne lentomatkaa oli vain minuutin verran. Lentokoneet joutuivat hakemaan sammutusvesilastinsa jostain muualta. Isojen tankkereiden, joita CalFiren käytössä on nyt taivaalla olleen DC-10:n lisäksi vielä isompi Boeing 747, sammutusveden tankkaukseen käytössä on vain kaksi lentotukikohtaa Kaliforniassa.

Aikamme tätä näytöstä seurattuamme totesin auton jarrujen jäähtyneen, joten pääsimme jatkamaan matkaamme kotiin päin.

Sammutuskalustoa tämän linkin takaa.