Tänä nykyisenä nopean tiedonvälityksen aikakautena lienee lähes käsittämätöntä, että jonkin asia uutisoidaan vasta lähes puolitoista kuukautta tapahtuman jälkeen. Toisaalta, kuten varmasti kaikki ovat huomanneet, eri medioiden pyrkimys mahdollisimman nopeaan uutisointiin saattaa aiheuttaa epätarkkojen tai jopa paikkaansa pitämättömien juttujen julkaisua.  Näiden tietojen varaan sitten pahaa aavistamattomat ihmiset rakentavat maailmankuvaansa. Myöhemmät oikaisut tai jutun täydennykset eivät ikinä saa vastaavaa julkisuutta, kuin alun perin julkaistu puutteellinen tai virheellinen juttu. Tällä kertaa ei pitäisi olla ainakaan tarinan turhan hätäisestä julkaisemisesta kiinni, mikäli asia- tai muita virheitä tässä jutussa ilmenee.

Vappua edeltävällä viikolla pakkasimme Marin kanssa tavaroita mukaamme sen verran, että niillä pärjäisi kuukauden verran Suomessa. Olimme päättäneet viettää tällä kertaa Suomessa hiukan tavallista lomareissua pidemmän ajan. Tämä järjestely onnistui sillä kaupalla, että olimme kumpikin sopineet tekevämme reissun ensimmäiset pari viikkoa etätöitä Suomesta.

Koska Finnairin suora lentoreitti San Franciscosta Helsinkiin avattaisiin vasta kesäkuun alussa, piti meidän tulla Suomeen parinkin välilaskun kautta. Kuten niin monesti ennenkin, Finnairin ja sen yhteistyökumppaneiden lennot olivat tolkuttomissa hinnoissaan, lensimme SAS:lla, ja säästimme muutaman satasen. Reitin ensimmäinen etappi San Franciscosta Chicagoon oli kuitenkin Virgin American koneella. Tämä sopi meille. Koska ei ollut kyseessä Unitedin lento, niin lennolle ei edes tarvinnut varautua kypärin ja kasvosuojuksin.

Olimme valinneet Chicagoon mahdollisimman pitkän vaihtoajan, jotta ehtisimme hiukan tutustua kaupungin keskustaan. Kumpikaan kun ei ollut käynyt siellä ennemmin. Pääsimmekin lentokenttäjunalla näppärästi keskustaan, ja olimme siellä jo puolilta päivin. Mitään tarkkaa suunnitelmaa päivän retkelle ei oltu etukäteen laadittu. Millenium Park keskustan ja Lake Michiganin välissä kuulosti hyvältä ensimmäiseksi rastiksi.

Kävelimme puistoon, ja pällistelimme hetken isoa kiiltävän kromista pallukkaa, joka lieni jokin taiteellinen tekele. Sen pinnasta heijastuneita maisemia hetken hämmästeltyämme totesimme kahvihammasta kolottavan. Marssimme ensimmäiseen kahvilaan.

Ennen kahvien saapumista Mari sattui vilkaisemaan puhelintaan, ja huomasi erään työkaverinsa yrittäneen tavoitella häntä. Seuraavat pari tuntia menivätkin sitten puhelimessa istuessa. Minä lähdin jossakin vaiheessa kiertelemään lähikortteleita itsekseni Marin jäädessä pitämään puhelinpalaveriaan.

Jotta Chicagosta tulisi nähtyä edes jotain muuta kuin Millenium Parkin kahvila ja krominen köntti, lähdimme patikoimaan kohti järven rantaa. Siellä ei silloin ollut mitään erityistä nähtävää, kesäaikaan asianlaita saattaa olla toisin. Rantaviivalla kulki kävelytie, ja vesi alkoi heti rannasta. Lähistöllä olevassa Buckinghamin suihkulähteessäkään ei ollut vettä, joten totesimme sen seutukunnan tulleen nähdyksi.

Nälkäkin jo oli, mutta päätimme silti, että mieluummin näemme tunnin verran nälkää, kuin missaamme jatkolentomme. Aikaa oli kulunut sen verran, että emme enää ehtineet käydä kaupungilla syömässä chicagolaistyylistä pizzaa, vaikka näin olikin suunniteltu tehtävän. Lentokenttäravintolan antiin olisi tyytyminen.

Ehdimme jatkolennolle Tukholmaan, vaikka kentällä meinasikin tulla yllättävä hoppu. Mihinkään ravintolaan ehditty…  Ruokaa saisi koneessa kuitenkin vasta parin tunnin päästä, joten ostettiin ohi juostessamme kioskista salaatit ja kolmioleivät koneeseen.