Muutaman kerran on tullut mieleen vanha Turun Sinapin mainos, jossa suomalaisturisti yrittää jossain aurinkorannalla ostaa paikalliselta kauppiaalta sinappia. Vaikka hän kuinka selkeästi artikuloi S-I-N-A-P-P-I-A, ei kauppias tahdo ymmärtää. Kunnes riittävästi viittomakieltä käytettyään turisti saa kuin saakin haluamansa jollain ihmeen kaupalla. Hän poistuu kaupasta maailmanmiehen elkein itseensä tyytyväisenä todeten sinappikaupan pienille hankauuksilleen ”Kielimuuri”.

Täkäläisittäin ruisleivän ostaminen tuntuu yhtä hankalalta. Nyt oli kuitenkin Suomesta tuodut ruisleivät loppuneet pakastimestamme, ja uutta piti saada. Yllättävänkin monessa paikassa täällä kyllä kerrotaan myytävän ruisleipää. Voi sitä turhien toiveiden määrää, minkä nämä ruisleivät täällä ovat onnistuneet synnyttämään.

Moni täkäläinen ruisleipä on sellaista jonkun verran tavallista ranskanleipää tummempaa höttöpullaa. Useisiin on vielä lisätty runsaasti kuminaa jostain käsittämättömästä syystä. Jostain kaupasta saa ostettua sellaista suomalaisen Real-leivän tyyppistä murenevaa tummaa ruisleipää. Sen maku muistuttaa yllättävän paljon sitä, mitä suomalainen siltä ulkonäön perusteella odottaa.

Tarina kertoo, että San Franciscossa olisi joku venäläinen ruokaputiikki, jossa silloin tällöin myytäisiin suomalaistyyppistä ruisleipää. Mutta jos nyt ollaan aitoa suomalaista makuelämystä vailla, niin en minä sitä ensimmäiseksi halua venäläiseltä ostaa. Täällä on jo joutunut syömään ruotsalaisia lihapullia ja puolukkahilloa. Taitaa siinä aitojen suomalaistuotteiden brändäämisessä jotain vikaa olla.

Taannoin San Franciscon seudun suomalaisten juhannuskekkereillä eräs mies oli leiponut kunnon ruislimppua, ja toi sitä sinne kaikkien maisteltavaksi. Se oli suorastaan erinomaista. Päätimme, että tällaista pitää joskus tehdä itse. Mari sai tingittyä tältä leipurilta lupauksen, että kun tämä seuraavan kerran leipoo, hän jättää meille hiukan taikinan juurta.

Tämä hetki koitti tässä viime viikolla. Laitoin saamamme juuren illalla ohjeen mukaisesti tekeytymään, ja jäimme odottelemaan seuraavaan päivään. Aamulla totesin, ettei juuri ole lähtenyt käymään. Se oli kyllä ohjeistettu laittamaan yöksi jääkaapin päälle, tai muualle lämpimään paikkaan. Eihän meillä täällä mitään lämmintä paikkaa ole. San Franciscossa. Siirsin taikinapytyn lämmityslaitteen suuttimen eteen vielä tekeytymään.

Minullahan on jo vanhastaan vakuuttava kokemus ruisleivän leivonnasta, joten sitten vaan eräänä hetkenä päätin koemuukseeni pohjautuen, että nyt tuo juuri on tekeytynt riittävästi, ja taikinan teon voi aloittaa. Niin, se kokemukseni ruisleivän leipomisesta; olin kahdeksannen luokan TET-harjoittelussa kaksi viikkoa Mikon Leivän pakkaamossa pussittamassa valmiita leipiä. Kyllä minä jossain välissä pääsin näkemään ihan sitä varsinaista leipomistakin.

En nyt tällä kokemuksella vielä ihan alan vaihtoa suunnittele, vaikka sitäkin minulle jo suositeltiin. Tulisi nimittäin ruisleivälle hintaa, jos näitä tästä alkaisi myymään. Tuntipalkoille ei varmasti pääse, ja ruisjauhokaan ei täällä ole ihan ilmaista.