Hylkäsimme ajatuksen pitkästä viikonlopusta Yosemitessa. Mielellämme olisimme sinne lähteneet, mutta pieni flunssa, jota meillä molemmilla on ollut viime aikoina, ei oikein rohkaissut lähtemään pitkille patikkaretkille. Toinen, merkittävämpi syy oli se, että meillä ei ollut sen paremmin kansallispuistossa tarvittavaa retkeilylupaa, kuin yöpaikkaakaan. Päivän patikkaretkiä saa Yosemitessa tehdä ilman lupaakin, kunhan ei mene Half Domelle. Metsässä telttailuun tarvitaan vilderness permit. Nämä retkeilyluvat tulevat aina puoli vuotta etukäteen myyntiin, ja ne yleensä menevät ensimmäisten minuuttien aikana kaupaksi. Eli täkäläinen systeemi ei suosi viime hetken suunnitelmia. Eikä näin ollen meitä.

Päiväpatikkaa ajatellen selvittelin myös leirintäalueita ja hotelleja kansallispuistossa ja lähiympäristössä. Täyttä oli. Yksi hostelli olisi ollut lähes kahden tunnin ajomatkan päässä, ja sieltäkin oli tarjolla kaksi kerrossänkypaikkaa kymmenen hengen tuvasta. En tiedä mahtoiko se vaikuttaa korkeaan täyttöasteeseen, että kuten myöhemmin selvisi, eräs perhe Obama oli retkeilemässä puistossa. Liikkuvat vissiin suurella seurueella.

Vuokrasimme kuitenkin auton, jälleen lentokentältä, koska se oli taas monta kymppiä halvempi, kuin keskustasta vuokrattuna. Tällä kertaa vaan lentokentällä oli vuokraamon tiskille sellainen tunnin jono! En tiedä, oliko Avisin yllättänyt asiakkaiden paljous, vai mahdollisesti työntekijöihin iskenyt useasti ainakin Suomessa kauniina kesäviikonloppuina esiintyvä tarttuva selkäkipu. Joka tapauksessa, yhdeksästä Avisin kassapisteestä vain neljällä kassalla oli työntekijä. Ja näillä ei ollut mitään kiirettä mihinkään. Lisämyyntiä muistettiin tehdä tympääntymiseen asti. Autoa netistä varatessa jokainen asiakas oli varmastikin osaltaan jo vastannut esitettyihin kysymyksiin auton luokasta, sekä siitä, mitä erilaisia lisävakuutuksia tai lisävarusteita autoon haluaa. Tai haluaako maksaa etukäteen bensasta vai miten haluaa hoitaa polttoainepuolen. Nämä kaikki kysymykset toistettiin jokaiselle asiakkaalle, ja sitten kielimuurin vuoksi väännettiin asiaa kiinalaisille kuin makkaraa ja turun sinappia.

Ei ihme, jos kesti. Pahimmillaan jotkut asiakkaat seisoivat tiskillä parikymmentä minuuttia. Moneen kertaan päässäni pyöri entisen työnantajani (R.I.P.) usein viljelemä hokema: ”Saisko mistään lisää kassoja!?”.

Vihdoin kun saimme auton allemme, ajelimme Half Moon Bayhin. Keli oli tosi tuulinen. Liekö se tuhonnut syvät surffiaallot, mutta maineestaan huolimatta tällä hyvällä surffirannalla ei ollut yhtään surffaria harrastamassa lajia. Muutama leijalautailija oli liikkeellä. Mekin keskityimme penkkiurheiluun. Seurasimme beachilla nettiradion kautta selostusta Jukolan Viestistä. Tänä vuonna tosiaan jäi itse suunnistaminen matkaesteistä johtuen väliin, mutta omien, sekä tuttujen joukkueiden edesottamuksia seurattiin tulospalvelusta herkeämättä. Selostajat olivat nimittäin sen verran ammattitaidottomia, että eivät lainkaan kiinnittäneet huomiota meidän joukkueiden edesottamuksiin.

Oli muuten outo fiilis seurata kisaa ihan päiväsaikaan. Keli Lappeenrannassa oli kuulemma ikävän sateinen ja tuulinen. Ei se sää meitäkään suosinut. Tuuli viileästi mereltä, joten piti laittaa tuulitakki päälle rannalla istuessa. Ja rantahiekkaa meni kenkiin.

Pääsimme juhlistamaan hyvää tamperelaismenestystä Pyrinnän kakossijalla Venloissa ja Kooveen voittoa Jukolassa. Erityisesti mieltä lämmitti omien joukkueidemme kaikkien aikojen parhaat sijoitukset. Meidänkin seura, joka ei ole edes mikään urheilureura, sijoittui lähes parin tuhannen lähtijän joukossa neljänsadan parhaan sisään. Tämä on jo kova suoritus, hienoa!

Seuraavana päivänä lähdimme Bay Bridgen yli San Franciscon lahden itäpuolelle. Ajelimme Berkeley Hillseille maisemia katselemaan. Berkeleyn yliopiston takana mäellä sijaitsevan tutkimuslaitoksen tyypit kehittivät aikanaan muun muassa ydinpommin. Tämän laitoksen kupeessa mäellä pidimme lounastaukoa todella mahtavissa maisemissa. Rinteen reunalla kulkevan polun varressa oli joku muukin todennut tämän paikan maisemallisen arvon, ja kärrännyt paikalle muovisen parveketuolin. Tässä istuen oli mukava nauttia eväitä. Toinenkin tuoli oli paikalle kärrätty, mutta tämä klaffituoli oli rikki, eikä pysynyt pystyssä. Mari joutui siis istumaan maassa sen päällä. Tuli ihan hiki laiskan syödessä, sen verran lämmintä oli.

Viime päivinä täällä San Franciscossakin on ollut mukavan lämmin. Muualla lähiseuduilla, erityisesti eteläisessä Kaliforniassa, Nevadassa, Arizonassa ja New Mexicossa onkin sitten jo ollut tuskaisen kuuma. Lämpöä on ollut jossain jopa 52 celsiusastetta. Muutama ihminen on kuumuuteen jo kuollutkin. Yllättävää kyllä, näissä tapauksissa ei ole ollut kyse vanhuksista tai heikkokuntoisista sairaista, vaan 25-40 vuotiaista urheilullisista ihmisistä. Ei liene siis järkeä lähteä yli 50 asteen kuumuudessa esimerkiksi maastopyörälenkille autiomaahan.

Kun laskeuduimme alas Berkeleyn rinteiltä, menin Berkeleyn keskustaan seuraamaan jonkun ravintolan televisiosta NBA:n seitsemättä koripallofinaalipeliä. Toisin kuin San Franciscossa, niin Berkeleystä ei ihan helposti löytynyt ravintolaa, jossa olisi kunnon screeneiltä näytetty peliä. Niinpä seurasin pelin erään pienen baarin ulkopuolelta jalkakäytävältä avoimien ikkunoiden kautta. Baari oli niin täysi, ettei sisään mahtunut. Eihän siinä pelissä hyvin meille käynyt. Jotenkin kummasti Warriors onnistui sössimään tukevan tuntuisen 3-1 johdon paras seitsemästä sarjassa. Ei siis tarvitse lähteä seuraamaan kaupungille voittoparaatia. Ei tarvinnut jääkiekossakaan, kun Sharks hävisi finaalit. No, baseball-kausi on meneillään, mutta mulla ei ole pienintäkään hajua, miten SF Giantsilla siinä lajissa tänä vuonna kulkee. Joskus meinaan kyllä mennä sitäkin katsomaan. Mutta ensin kyllä katson sääennusteen. Saa luvan olla aurinkoinen ja lämmin ilta. En viitsi mennä sinne stadionille jäätymään. Ja Amerikkalaisen jalkapallon kausi alkaa taas syksyllä, niin siinä olisi sitten taas mahdollisuus täkäläisillä seuroilla saavuttaa jotain.

Jatkoin tämänviikkoista lähiseutumatkailu-teemaa tänään. Laitoin aamulla kellon soittamaan aikaisin, ja lähdin kotoa fillarilla keskustan läpi rantaan Pier 41:lle. Sieltä lähti laiva Alcatrazin takana olevalle Angel Islandille. Laivoja kulkee aamusta vain yksi, joten siitä ei parane myöhästyä. Sen lähtöaika oli sen verran aikainen, että Mari vain käänteli kylkeään ja veti peittoa tiukemmin korvilleen, kun lähdin. Kovista puheistaan huolimatta tänä aamuna ei näköjään ollut ohjelmassa aamujoogaa ennen töihin menoa. Eikä se lähtö nyt niin aikainen ollut…

Angel Island on toiminut 1900-luvun alkupuolella karanteenisaarena siirtolaisille ja merenkulkijoille New Yorkin edustan Ellis Islandin tapaan. Angel Islandilla on vaan paljon pahempi maine, koska tänne tulijat olivat enimmäkseen Aasiasta. Kiinalaisia siirtolaisten maahanpääsyä vastaan oli oikein säädetty lakikin, ja sen toteutumista valvottiin saarella. Niinpä jotkut kiinalaiset joutuivat viettämään saarella aikaansa kuukausia, jopa vuoden. Ja olot majoitusparakeissa eivät olleet kaksiset.

Nykyään saari on karanteeninpidon loputtua ja armeijankin jo 1960-luvulla lähdettyä kansallispuiston tyyppinen State Park. Ajelin saarta kiertävää tietä pitkin saaren ympäri fillarilla. Joka paikkaan ei saanut pyöräillä. Niinpä patikoin saaren keskellä olevan vajaa 300 metriä korkean mäen päälle maisemia katselemaan. Hienot oli näkymät niin Golden Gate -sillalle, kuin San Franciscoonkin.

Angel Islandilla on mahdollista myös yöpyä teltassa. Katsotaan jos joskus ottaisi sellaisen harrasteen ohjelmaan. Varsinkin kun niihin kansallispuistoihin telttailemaan pääseminen tuntuu olevan niin turkasen hankalaa.

Iltapäivästä jatkoin saarelta toisella lautalla pohjoiseen Tiburon -nimiseen kylään. Tiburon oli oikein mukavan oloinen kylä. Tuli mieleen hiukan sellainne italialainen rantakylä, missä värikkäät talot ovat jyrkillä rinteillä lähellä rantaa. Tiburonista jatkoin fillarilla eteenpäin kiertäen San Francisco Bayn luoteiskulman lahdenpoukaman päätyen Sausalitoon. Oli oikein kiva pyöräreitti, jonka varrella oli vielä hyvät näköalatkin.

Olin ajatellut tulla Sausalitosta lautalla San Franciscoon. Minulla oli kuitenkin vielä hiukan virtaa jaloissa, joten päätin polkea Golden Gate sillan kautta. Sillan kupeeseen päästyäni kiipesin vielä sillan pielessä olevalle mäelle näkymiä pällistelemään ja valokuvia ottamaan. Auringon polttama naama sai täällä vielä hiekkapuhalluksen. Ilma liikkui mereltä päin sen verran kovalla tahdilla, että mukana tuli pieniä hiekanjyviä ja paikoin hiukan isompiakin kiviä. Valokuvaaminen oli haasteellista, kun piti keskittyä pystyssä pysymiseen.

Sieltä sitten polkaisin sillan yli kotiin. Viimeisen ylämäen alla totesin virran olevan sen verran vähissä, että lastasin fillarin bussin nokalla olevaan kuljetustelineeseen, ja tulin konevoimalla mäelle. Nämä kaikkien bussien nokalla olevat pyöränkuljetustelineet ovat käteviä erityisesti, kun asuu täällä mäen päällä. Ihan joka kerta ei vaan jaksa polkea tänne ylös. Esimerkiksi jos on juuri ollut salilla, tai kuten tänään, polkenut ensin 50 km lenkin, ja noussut jalkapatikassa sen lisäksi parille mäelle.