Golden Gaten ylitys

Ennen San Franciscoa piti tietenkin ylittää Golden Gate silta. Se, kuten kaikki muutkin San Franciscon lahden sillat, on maksullinen kohti San Franciscoa ajettaessa. Toiseen suuntaan pääsee ilmaiseksi. Tämä on silloista kuitenkin ainoa, jossa ei tietullin perintään tarkoitetut kopit ole käytössä, ja maksua ei siis voi suorittaa siinä paikan päällä siltaa ylitettäessä. Zipcarin autoissa, joita olen aika usein käyttänyt, on tuulilasissa elektroninen Fastrak maksujärjestelmän anturi, joka tunnistaa, että nyt mennään tietullista läpi. Ei siis tarvitse pysähtyä, ja laskutus hoituu asiallisesti suoraan luottokortille. Tavallisissa vuokra-autoissa ei Fastrakia ole. Mutta koska Golden Gaten ylitystä ei paikan päälläkään voi maksaa, järjestelmä lähettää laskun auton rekisterinumeron perusteella. Tähän vitosen laskuun lisätään huomaamaton 30 dollarin käsittelymaksu.

Kerran tämä maksun maksaneena olin jo hyvissä ajoin päättänyt, että nyt en siihen enää suostu. Emme toisaalta halunneet enää illan jo pimennyttyä lähteä monen kymmenen kilometrin kierrokselle muiden siltojen kauttakaan.

Bay Bridge
Bay Bridgea pitkin pääsee Oaklandista San Franciscoon. Kuva on otettu Alcatrazista.

Vihdoin taas päästyämme raadiosguggasta kännykkäkentän piiriin huomasimme Fastrakin sivuilla kerrottavan, että kertamaksun voi maksaa myös luottokortilla netissä, tai jollain lukuisista pitkin kaupunkia sijaitsevista maksuautomaateista, tai paikan päällä Fastrakin toimistossa. Heille voi myös soittaa, ja hoitaa maksun puhelimitse. Tämän voi tehdä paitsi etukäteen, myös jopa 48 tuntia sillan ylityksen jälkeen. Helppoa.

Ei ollut muuten sitten taas helppoa.

Windsurfing at Golden Gate
Useimmat ylittävät Golden Gate -salmen saman nimistä siltaa pitkin. Jotkut käyttävät purjelautaa. Suomessa sanottaisiin surffilautaa, mutta jotta ei menisi liian yksinkertaiseksi, niin surffilauta on se ilman purjetta oleva lauta, jota Suomessa kutsuvat lainelaudaksi.

Näinkin pienestä asiasta tuli taas puolentoista päivän projekti! Nettisivuilla oli ilmoitus, että maksusysteemi ei juuri nyt toimi, että ole hyvä vaan, ja yritä uudelleen joskus toisella kertaa. Kun olin pitkin päivää ja seuraavanakin päivänä useamman kerran yrittänyt kaikilla mahdollisilla eri nettiselaimilla päästä maksamaan sillan ylityksen viittä dollaria, ja roikkunut muutamaan kertaan puhelimessa kuuntelemassa kyllästymiseen asti jonotusmusiikkia, päätin ottaa fillarin ja ajaa muutaman kilometrin päästä netin mukaan löytyvälle lähimmälle maksuautomaatille.

Se sijaitsi pienessä kulmakaupassa. Paisti että ei sijainnut. Kauppias kertoi ystävällisesti, että Fastrak on lopettanut maksuautomaattiverkostonsa jo aikaa sitten, ja vienyt automaattinsa pois. Hänkin päivitteli sitä, että tästä huolimatta Fastrak yhä mainostaa asiaa nettisivuillaan. Ei auttanut, kuin polkea takaisin mäen päälle kotiin.

Menin sitten julkisilla keskustaan, jotta kävisin maksamassa ihan henkilökohtaisesti sen vitosen sinne heidän toimistollensa. Kävelin 1st streetiä edestakaisin sillä kohtaa, missä annettu osoite sijaitsi. Ei näkynyt heidän konttoriaan. Sen sijaan tyhjillään olevan liiketilan ikkunassa oli suttuinen lappu, jossa julistettiin heidän muuttaneen. Sitä, minne oli muutettu, ei huomattu kertoa. Kehotettiin kääntymään heidän nettisivujensa puoleen, sikäli kun asia koskisi tiedon tarvetta, tai siltamaksujen maksamista… Maksaa voisi  tiedotteen mukaan myös maksuautomaateilla… Tai sitten voisi vaikka lähettää rahan heille potissa!

DSC_0010 (1)
Toimisto oli muuttanut

Puhelinpalvelu menisi kiinni puoli kuusi. Ennen viittä aloin sitten vielä kerran linjoilla roikkumisen, ja pääsin kuin pääsinkin erinäisen määrän valikkonumeroita näpyteltyäni, ja pimpelipompelia tuskaisen pitkään kuunneltuani puheisiin jonkin neitokaisen kanssa ennen sulkemisaikaa. Lueteltuani vuokra-autoni rekisterinumeroa ja luottokortin numeroa muutamaan kertaan heikkoa linjaa pitkin asiakaspalvelijalle, hän sai vihdoin ja viimein numerot näpyteltyä oikeassa järjestyksessä koneelleen, ja totesi maksun mennen läpi! Olipa helppoa.

Että kun Suomessa niitä tietulleja tai ruuhkamaksuja mietitään, niin keksikää nyt hyvät ihmiset joku järkevä toimintamalli jo etukäteen tällaisia tapauksia varten.

Tämä Yhdysvaltojen luoteisen rannikon retki on nyt kuitenkin onnistuneesti takana. Auto on palautettu, ja jopa sinne unohtunut kakkospuhelinkin on saatu takaisin. Autoa tuli ajettua 1545 mailia, eli 2486 kilometriä. Mari toki ajoi näistä osan viikonloppuna, kun olin itse huonona. Hän ajoi Lakeportin kylällä noin 5 km.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s