Vaikka eletään juhannuksen jälkeistä viikkoa, eikä lumesta ole tietoakaan, pystyi hyvin aistimaan olevansa eräässä alppihiihtomaailman maineikkaimmista paikoista. Paikalliset, ”hiihtopummit”, ja perusturistit erotti selkeästi kylänraitilla toisistaan. Tämä kesäinen visiitti Jackson Holessa oli varsin pikainen. Täytyy joskus tulla talvisaikaan paremmalla ajalla. Nyt pysähdyimme ohikulkumatkalla paikallisessa turistitoimistossa katselemassa karttoja, ja ostimme ulkoilutarvikekaupasta purkillisen pippurisumutetta. Ei sillä, että porukka Jacksonissa olisi ollut niin hankalaa, että keskustakorttelia kiertäessä sitä olisi tarvinnut.

Tämä ostamamme pippurisumutepurkki oli tavallista ahdistelijoiden hätistämiseen tarkoitettua paljon tehokkaampi. Kapsiinipitoisuus oli 2%, ja painepurkissa tehoa 15 hevosvoimaa. Tällä teholla sumu, joka oikeasti on paprikasumutetta, lentää jopa 10 metrin päähän. Käännösvirhe kansankieleen johtuu siitä, että pepper tarkoittaa suomeksi sekä pippuria, että paprikaa. Seuraavina päivinä tuo purkki olisi käsillä kaiken aikaa. Yöllä se on teltassa heti tyynyn vieressä, ja päivällä se roikkuu vyötäröllä. Olimme saapuneet karhujen asuinmaille, ja sumutetta tarvittiin mahdollisesti turhan lähelle tulevien karhujen häätämiseen. Sumutetta olisi parista paikasta saanut vuokrattuakin, mutta sehän ei meille käynyt, sillä aikomuksemme ei ollut tulla samaa reittiä takaisin.

Yosemitessa olemme jo toki saaneet tottua varautumiseen karhujen varalta. Siellä ne ovat kuitenkin pieniä mustakarhuja, jotka eivät yleensä muodosta hengenvaaraa ihmiselle. Pippurisumutteen käyttö Yosemitessa on sitäpaitsi kiellettyä. Nämä täällä pohjoisemmassa ovat isoja harmaakarhuja, jotka ovat jo oikeasti vaarallisia. Tänäkin vuonna on uutisista saanut lukea, kuinka sellainen on mm. tappanut maastopyörälenkillä olleen miehen Montanassa. Näillä alueilla harmaakarhu, eli grizzly, on 2000-luvulla tappanut 3, ja karhun hyökkäyksissä on loukkaantunut 17 ihmistä.

Löysimme telttapaikan Colter Bayn leirintäalueelta, Jackson Laken itärannalta. Paremmalla sijainnilla ollut Jenny Laken alue oli täynnä saapuessamme paikalle illan suussa. Yöpyminen maastossa muualla kuin leirintäalueilla on luvanvaraista, emmekä me olleet hankkineet lupia tätä varten. Ennakkolupien hankkiminen on hiukan hankalaa, kun se pitäisi tehdä vähintään 48 tuntia ennen faxilla(!). Ei ole tuota matkafaxia mukana, eikä useinkaan mitään tarkkaa tietoa, missä sitä 48 tunnin päästä olisi halu yöpyä.

Aamulla aikaisin ajelimme Jenny Laken rannalle valmiina päivän patikkaretkeen kansallispuiston jylhien vuorten rinteillä. Alkuun piti Marin kuitenkin hoidella pari puhelinpalaveria. Ja eihän tuolla tietenkään ollut riittävästi kenttää skype-puhelua varten. Ei auttanut kuin ajella parikymmentä minuuttia puiston opaskeskukseen wlan-yhteyden päähän.

Palattuamme heti jo parin tunnin päästä takaisin Jenny Lakelle taivas tummui, ja alkoi syöstä salamoita ja rakeita. Istuimme autossa parkkipaikalla pitelemässä pahinta sadetta. Keittelin siinä samalla auton vierellä kaasukeittimellä kahvia ovenraosta keitintä säätäen. Naapuriautosta seurattiin toimitusta silmät ihmetyksestä pyöreinä.

Sateen lakattua hyppäsimme venekyytiin. Säästimme tällä kyydillä nelisen kilometriä kävelyä suuntaansa. Veneen kapteeni nosti kaasun ylös heti irtauduttuamme laiturista, ja piti amerikkalaiseen tapaan turvallisuuskuulutuksen. Eli että pelastusliivit löytyvät penkin alta ja niin edelleen. Sitten vasta aloitettiin varsinainen matkanteko. No, hyvähän se on tietysti kertoa pelastusliivien sijainti. Se vaan, että minusta tuntuu näiden kaikkien turvallisuusasioiden toitottamisella olevan ainoastaan se tarkoitus, että vastuu siirretään asiakkaalle. Tässä ei sentään tarvinnut allekirjoittaa paperia, jossa ottaa itse vastuun mahdollisista onnettomuuden aiheuttamasta ruumiinvammasta. Tällainen fontilla 6 täyteen präntätty sivu nimittäin piti allekirjoittaa edellisellä viikolla Park Cityssä, ennen kuin sai ostaa lipun tavalliseen tuolihissiin, jolla mentiin ylös vuorelle. Miten sitä on aikaisemmin hiihtohississä selvittykään?

Turvallisesti järven vastarannalle päästyämme lähdimme hortoilemaan lauman mukana ylämäkeen. Päädyimme Hidden Falls -nimiselle paikalle. Hyvin olivat putoukset piilottaneet, kun niitä ei lainkaan näkynyt. Komea ja pitkä vuolas koski sen sijaan oli hyvinkin nähtävillä.

Grand Tetonin vuoristoon ei kovin pitkälle päivässä pääse. Mekin päätimme lähteä erääseen laaksoon polkua pitkin vain niin pitkälle, kuin mukavasti ehtii. Ja paluu samaa tietä takaisin. Välissä poikettiin Inspiration Point -nimisellä näköalapaikalla. Näiden näköalapaikkojen nimeäjältä on kyllä inspiraatio, tai ainakin mielikuvitus loppunut kesken. En tiedä monesko eri Inspiration Point tuo oli, jossa olen käynyt, mutta ei ihan ensimmäinen. Tiedä sitten, mitä inspiraatiota niistä on tarttunut. Ehkä jotain luontoon liittyvää kumminkin, yhdistävänä tekijänä niille on kumminkin ollut jokin komea maisema.

Muutaman tunnin Cascade Canyonissa patikoituamme olimme taas venelaiturilla odottamassa kyytiä vastarannalle. Ja jos oli päässyt unohtumaan, niin ne pelastusliivit sijaitsivat siellä penkin alla…