Canyonlands

Heräilimme Moabin pikkukaupungissa, kaakkoisessa Utahissa. Olimme päätyneet tänne eilen ajettuamme Antilope Canyonilta joitain satoja maileja. Matkalla pysähdyimme mm. Bluff -nimisessä kylässä, kun ohi ajaessamme bongattiin historialliselta näyttänyt ulkoilmanäyttely vanhoista rakennuksista ja esineistä. Heti sillä sekunnilla, kun astuin Visitor Centerin ovesta sisään, ja yksi ties miten monesta henkilökunnan jäsenestä tervehti ystävällisesti minua, tajusin astuneeni ansaan. Olimme taas Utahin puolella. Tämä mormonimies liimautui viereeni, eikä juuri antanut suunvuoroa muutamaan minuuttiin. Siinä vaiheessa, kun hän olisi halunnut välttämättä istuttaa minut katsomaan vartin mittaista esittelyvideota heidän kylänsä historiasta, sain riittävän selkeästi ilmoitettua, että lähden nyt ulos katselemaan sitä ulkoilmamuseota.

19th century equipment — Ulkoilmamuseossa esiteltiin 1800-luvun puolivälin jälkeistä kalustoa ja asumuksia. Tai lähinnä niiden jäljennöksiä. Mormonipomot olivat tuolloin Salt Lake Cityssä todenneet, että Utahista on vielä kaakkoiskulma valloittamatta. Etsittiin satakunta vapaaehtoista perhettä muuttamaan tänne autiomaan paahteeseen keskelle ei mitään. Matkaa tehtiin suunnitellun 6 viikon sijasta 6 kuukautta väistellen vihamielisiä intiaaneja sekä hankalaa maastoa. Kaikkeen sitä ihminen ryhtyykin. Mutta nyt on sitten tämäkin kulma osavaltiosta mormonien hallussa.

Mari hoiteli hotellihuoneessa tietokoneella asioitaan aamupäivän ajan. Ei näin pitkää reissua kuitenkaan ihan pelkästään turistina pyörimiseen voi käyttää. Iltapäivästä lähdimme tutustumaan läheiseen Canyonlandsin kansallispuistoon. Auto piti tankata, ja tien varressa oli tasan yksi huoltoasema, mutta sitäkin näyttävämpi.

Chevron — Nyt on Amerikkaa! Melko monta stereotypiaa mahtuu yhteen kuvaan. Ja autonkin sai tankattua.

Lämpötila oli jälleen tänään selkeästi yli 100 Fahrenheitia, eli 40 Celsiusasteen paremmalla puolella. Tässä yhteydessä tarkoitettuna siis yläpuolella. Sen olimme viime päivinä huomanneet, että tässä kelissä ei mitään suurensuuria urheilusuorituksia kannata kuvitella suorittavansa. Niinpä päätimme ajella puistoon, ja käydä katselemassa sellaisia tien varren nähtävyyksiä, jotka eivät vaatineet pitkää patikointia.

Juhannuksen lähestymisen huomasi siitä, että sää muuttui arvaamattomaksi. Päästyämme ensimmäisen kohteemme luo hämmästelemään satoja metrejä korkean vuorenjyrkänteen päällä seisovaa kalliokaarta, ja istuttuamme läheiselle kivelle evästauolle, alkoi sataa vettä!! Keskellä kesää, keskellä autiomaata!?

Desert rain — Ei tämä nyt mikään varsinainen rankkasade ollut, mutta kuitenkin. Siitä, kun eväsleipä oli kaivettu repusta, kesti sateen alkamiseen noin 8 sekuntia.

Canyonlands — Mesa Arch. Väkeä pyöri nurkilla sen verran, että tällaista kuvaa, missä ei näy ketään, sai kytätä jonkin aikaa.

Jatkoimme autolla syvemmälle kohti kansallispuiston tämän osan keskipistettä, Grand View Pointia . Tie mutkitteli ylänkötasangolla. Välillä pidettiin valokuvan mittaisia pausseja.

Grand Wiev trail — Patikoimme tällä niemekkeellä, joka on paikallisen opastaulun mukaan tasan 427 metriä alempaa tasankoa korkeammalla. Vasemmalla puolella kulkevan Colorado Riverin, samoin kuin niemekkeen oikealla puolella kulkevan Green Riverin pinnat ovat taas sitten omissa uomissaan paljon tämä alemman tasangon alapuolella.

Grand View Pointilla heitimme Camelbakit selkään, ja lähdimme päivän vaativimpaan urheilusuoritukseen. Polku mailin päässä olevalle näköalapaikalle ei äkkiseltään tunnu kovin pahalta rastilta, varsinkaan kun siinä ei kuljeta merkittäviä ylä- eikä alamäkiä, eikä matkalla ole muitakaan hankalia esteitä. Tässä lämpötilassa tuo oli kuitenkin melko lailla maksimi matka, jonka jaksoi ilman, että homma olisi mennyt oikeasti urheiluksi.