Reissun päätös Montanassa

on

Amerikassa kaikki on suurta. Silti koin, että olisi ollut hiukan turhan suurieleistä laittaa tämä kirjoitus pelkästään ”Montana” -otsikon alle. Sen verran vähän minulla nimittäin on tästä osavaltiosta kerrottavaa.

Yellowstonen kansallispuiston pohjoinen sisäänkäynti on parin mailin verran Montanan puolella. Siellä olikin varsin komea historiallinen portti rakennettu tuonne kansallispuistoon. Tai tuskin se heti rakennettaessa oli erityisen historiallinen ollut, vaan ehkäpä jopa moderni. Mahtipontinen nyt joka tapauksessa. Kiviaitaakin rakennettiin kymmenisen metriä portin molemmin puolin. Mihin sitä nyt porttia tarvitsee, jos ei aitaa ole?

Yellowstone north entrance
The Roosevelt Arch -niminen komea kiviportti vuodelta 1903. Presidentti Roosevelt oli tuolloin sitä mieltä, että hoideltuaan edellisen puolentoista vuoden aikana sen verran paljon valtakunnan tason hankaluuksia, että hän on ansainnut pari viikkoa ihan itselleen. Niinpä hän lähti tuulettamaan ajatuksiaan Yellowstoneen. Samaan aikaan valmistui tämä mahtipontinen portti vastaamaan kuulemma ihmisten odotuksia ensimmäisen kansallispuiston portista. Komeahan sen olla pitää. Niin amerikkalaista.

Montanan osuus matkasta, eli Yellowstonen rajalta Bozemaniin oli reilusti alamäkivoittoista. Tie mutkitteli vuoristoisissa maisemissa joen vartta alaspäin. Täälläkin olivat tienpitäjät laittaneet mukavasti 70, 75 ja jopa 80 mailin nopeusrajoituksia näille laajan maan vähän liikennöidyille tieosuuksille. Matka eteni siis joutuisasti, vaikkei moottoritietä pääosin ollutkaan. Kaliforniassahan pitää moottoriteilläkin pääsääntöisesti körötellä enintään 65 mailin nopeudella, sikäli mikäli haluaa sääntöjä noudattaa. Harvoissa paikoissa Kaliforniassa on 70 mp/h rajoitus. Näitä 75 ja 80 mailin rajoituksia moottoriteillä oli myös Nevadassa, Arizonassa, Utahissa ja Idahossa.

Viimeistään siinä vaiheessa tuntui, että nyt on tällä reissulla ajettu jo aika pitkään, kun tien varren plakaatissa mainostettiin kameli-ranchia. Tämä ei kuitenkaan valitettavasti sijainnut ihan tien varressa, joten jäi hyvät pitkän retken loppukuvat kamelin selässä ottamatta.

Viimeisen varsinaisen matkapäivän illan hämärtyessä saavuimme Bozemaniin pysähtymättä missään Roosevelt Archin jälkeen. Nälkä oli karmiva, joten tyhjensimme vain pikaisesti kaikki tavarat autosta hotelliin, koska ne pitäisi kuitenkin pakata uudestaan huomista lentomatkaa varten. Lähes tajunnan rajamailla, nälästä johtuen, hoipuimme läheiseen BBQ-henkiseen ravintolaan.

Tämä ravintola osoittautui oikein mainioksi paikaksi syntymäpäiväni juhlistamiseen.

BBQ Bozeman Montana
Miljöö oli mieleenpainuva. Sisustus oli oikein sopiva Amerikan syrjäseutujen pikkukaupungin grilliravintolaksi.

Tunnelmaa lisäsi taustamusiikki, joka koostui tietenkin vain ja ainoastaan amerikkalaisista legendaarisista kappaleista. Ruokailun loppuvaiheissa ilmoille pärähti ”Here I’m on the Road Again” -kertosäkeestä tunnettu Bob Segerin ”Turn the Page”. Vaikka tuon biisin sanat eivät tuota kertosäkeen osaa lukuun ottamatta muuten sovi retkemme luonteeseen, niin road trip -tunnelmaltaan se sopi hyvin Born to be Wildin, Fortunate Sonin, La Grangen ja muiden vastaavien sekaan luomaan sopivan aidon amerikkalaisen tunnelman reissumme viimeiselle illalle.

Syntymäpäiväateria
Ruoka oli hyvää, ja ennen kaikkea, sitä oli riittävästi. Tästä riitti hyvin kahdelle syötävää pariksikin päiväksi.

Kävely kaupungin laidalla sijaitsevasta hotellista 200 metrin päässä sijaitsevaan ravintolaan, ja sieltä takaisin, jäi ainoaksi kosketukseksi Bozemanin kaupunkiin. Ei siis siitä sen enempää raportoitavaa.

Aamulla kukonlaulun aikaan raahasimme itsemme ja omaisuutemme autoon, ja ajoimme Bozemanista Belgradiin. Kyllä. Matka kesti tosin vain vartin. Siellä oli lentokenttä, josta lensimme Salt Lake Cityn kautta Oaklandiin.

Ennen turvatarkastukseen menoa meidän piti hankkiutua eroon Jacksonista ostamastamme karhun karkottamiseen tarkoitetusta vahvasta pippurisumutteesta, sekä retkikeittimen puolillaan olleista kaasupulloista. Ajatuksemme oli ollut lahjoittaa kaasut, sekä myydä viidellä kympillä ostettu pippurisumute ensimmäiselle vastaan tulevalle retkeilijälle halpaan hintaan. Aikaisesta aamusta johtuen kentällä ei kuitenkaan ollut yhtään saapuvaa matkustajaa, joten kaasut päätyivät hävitykseen, ja karhunkarkoite lahjoitettavaksi. Kentän viranomiset ja muut toimijat lupaavat lahjoittaa heille päätyvät pippurisumutteet esimerkiksi paikallisille lasten ja nuorten metsäleirejä järjestäville tahoille. Ei tarvitse jokaisen lapsen sitten ostaa omaa pippurisumutetta. Mahtaa näillä leireillä olla sumutetta riittämiin. Jos nimittäin käytännössä kaikki alueella luonnossa liikkujat ostavat sumutepullon, ja tuskin kukaan sitä joutuu käyttämään, niin lahjoitettavaa tavaraa luulisi löytyvän.

20170703_064555
Loppulukema. Reissun aikana mittariin kertyi 2305 mailia, eli noin 3710 km. Ajoaikaa parin viikon aikana tuli hiukan alle 62 tuntia.

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s