Sillä ei saa bonuksia, mutta eipähän toisaalta tarvitse kuunnella siihen viittaavaa ärsyttävää ”Oletko omistaja?” -kysymystä kaupan kassalla. Tätä täkäläistä vihreää korttia pitää kuitenkin jopa ihan lakisääteisesti kantaa aina mukanaan siltä varalta, että kassahenkilön sijasta joku virkavallan edustaja haluaisi sen nähdä varmistuakseen kortin kantajan henkilöllisyydestä tai maassaolon oikeutuksesta. Tai luvasta tehdä töitä.

Tämä viimeisin kohta oli varsinainen syy, minkä vuoksi viime vuoden keväällä laitetiin anomus moisesta kortista vetämään. Maassa olemiseen oikeutti viisumi, jossa oli voimassaoloaikaa jäljellä vielä kolmisen vuotta. Tämä viisumi ei kuitenkaan mahdollistanut minulle työn tekemistä. Viisumiluokkiahan Yhdysvalloissa on kymmeniä, ja jokaisessa näissä on toisistaan eroavat ominaisuudet. Minulla oli viisumi, joka myönnetään varsinaisen viisuminhakijan perheenjäsenelle. Monimutkainen kuvio. Koska aikanaan tulimme tänne nimenomaan Marin töiden perässä, niin oli luonnollista, että hän oli se varsinainen viisuminhakija. Varsinkin kun hänen työnantajansa hoiti sen viisumin järjestelyt.

Tavallista yleisintä työviisumiluokkaa meidän ei edes kannattanut hakea, koska se prosessi olisi viivyttänyt tänne tuloa ainakin 10 kuukaudella. Näitä H1B -viisumeita kun voi anoa aina huhtikuun alusta alkaen niin kauan, kunnes maakohtainen vuosittainen kiintiö on täynnä. Ja tämä kiintiö täyttyy aina jo huhtikuun ensimmäisen viikon aikana. Näiden anomusten käsittelyaika on noin puoli vuotta. Joten jos olisimme tuolloin lähes kaksi vuotta sitten marraskuussa anoneet tuota viisumia, niin olisimme hyvällä säkällä saaneet sen viime lokakuussa.  Nyt prosessi kesti kuukauden.

Se ongelma, ettei minulla ollut työlupaa, pystyttiin hoitamaan anomalla green cardia. Meidän viisumiluokassamme se oli mahdollista teknisesti ottaen vaikka maahan saapumista seuraavana päivänä. Tämän anomuksen käsittelyn ajaksi saimme väliaikaiset työlupa- ja maahantulokortit, jotka olivat voimassa vuoden. Tämä oli siis nopein tapa saada minulle työlupa, siihen riitti siis pelkkä anomuksen jättäminen. Ja siis green cardiahan me emme välttämättä olisi tarvinneet, mutta se tulisi tässä työluvan mukana hiukan sivutuotteena.

Itse green cardin anominen oli meille helppo homma. Vain simppeli hakemuslomake, johon nimi alle. Kuponki jätettiin vetämään viime huhtikuussa. Varsinainen hankalampi työ oli tehty jo viisumia anottaessa. Se anomusnivaska olikin sitten noin 150 -sivuinen. Ja oikeastaan koko homman onnistumisen tae oli osaava lakimies, joka tiesi, mistä narusta milloinkin pitää vetää. Onneksi Marin firmalla oli sellainen.

Tuo väliaikainen I-512 yhdistetty työlupa- ja maahantulolupakortti tuli pari kuukautta anomuksen jättämisen jälkeen postissa, ja oli voimassa vuoden. Tämä on historiallisesti riittänyt mainiosti green card -anomuksen käsittelyyn tällaisissa tapauksissa. Seurailimmekin mielenkiinnolla USCIS:n, eli paikallisen maahanmuuttoviraston, nettisivuilta käsittelyn etenemistä. Siellä kerrotaan aina, että missä kuussa jätettyjä hakemuksia parhaillaan käsitellään. Helmikuussa sitten sivusto näytti siltä, että päivittäiseen postilaatikolla käymiseen tuli pieni lisäjännitys kuin pikkulapsella jouluaattona.

Huhtikuulla alkoi vaikuttaa siltä, että joulupukki oli mennyt ohi. Marraskuisten presidentinvaalien tuloksen jäljiltä kaikenlaisten maassaoloon oikeuttavien anomusten käsittely oli ilmeisesti tehty vaalivoittajan uhon johdosta entistä tarkemmin, mikä johti prosessin merkittävään hidastumiseen.

Lähdimme huhtikuun lopussa Suomeen lomareissulle kuukaudeksi. Reilu viikko ennen lähtöämme Mari sai USCIS:lta kirjeen, jossa ilmoitettiin, että hänelle on myönnetty green card. Minulle ei tullut mitään aiheeseen liittyvää postia. Heti Suomeen päästyämme näin USCIC:n nettisivuilta, että minulle on lähetetty lisäselvityspyyntö.

Anomuksen käsittelyyn oli kulunut yli vuosi. Pari vuotta sitten muuttuneen lain mukaan anomuksen liitteenä oleva lääkärin lausunto hakijan terveydentilasta vanhenee vuodessa. Minun pitäisi siis käydä uudestaan lääkärintarkastuksessa.(!) Ihan mille tahansa kansanparantajalle ei tuota lausuntoa sopinut mennä kyselemään. Sitä varten on ihan sertifioituja lääkäreitä. Onneksi kaksi sellaista sattui pitämään vastaanottoaan Helsingissä. Tämä onni osoittautui kuitenkin ennenaikaiseksi, sillä lakimiehen mukaan uusi lausunto tuli hankkia siltä samalta lääkäriltä kuin ensimmäinenkin. Näppärää. Minä olin Tampereella ja tämä lääkäri San Franciscossa.

Ja lääkäriaikaa ei voinut tietenkään varata heti seuraavalle päivälle, kun olisin taas viiden viikon päästä San Franciscossa. Pitäisi käydä ensin verenimijän luona, jotta tämä imisi muutaman putkilon verta minusta ja toimittaisi laboratorioon, jotta nämä voisivat varmistua, ettei minuun ole tarttunut vaikkapa hyppykuppaa tai muita kiellettyjen tautien listalla olevia sairauksia. Laboratorioon pitäisi muistaa sanoa, että tulokset tulee toimittaa lääkärille. Faxilla.

Kun laboratorio oli sitten aikanaan jo heti kymmenentenä päivänä veren imemisen jälkeen saanut faxattua tulokset lääkärille, pääsin seuraavana päivänä vastaanotolle.

Lääkärintarkastus jatkui sen jälkeen tyhjentävällä kysymyksellä: ”Oletko terve”. Väitin olevani. Lääkäri kirjoitti sitten tämän syvällisen analyysin perusteella lausuntonsa. Ja laskutti 300 USD. Lausunto laitettiin kirjekuoreen, joka sinetöitiin ohjesäännön mukaisesti kirkkaalla toimistoteipillä ja kahdella tavallisella konttorin leimalla.

Tämän sinetöidyn kuoren laitoin toiseen kuoreen, jonne olin laittanut vielä maahanmuuttoviranomaisten pyytämän lisäselvityksen, eli listauksen kaikista mahdollisista seuroista ja yhdistyksistä, joihin olen 16 ikävuoden jälkeen kuulunut. Sinne meni siis NSA:lle tieto juniorijalkapallon kaupunginosajoukkueista ja kaveriporukan hiihtoseuroista muiden toinen toistaan enemmän valtakunnan yleiseen turvallisuuteen vaikuttavista yhdistyksistä.

Tätä oli kysytty jo green card anomuksessakin, ja olin siihen mahdollisimman täydellisesti jo silloin vastannutkin. En vaan ollut ymmärtänyt, että armeijakin olisi pitänyt laskea seuraksi tai yhdistykseksi. No, eräänlainen herrakerhohan se tuohon maailman aikaan olikin. USCIS:issa oli sitten ilmeisesti joku tarkka pykälänikkari alkanut ihmetellä, että miksi en tässä listauksessa maininnut mitään armeijasta. No, kaipa tämä kaikki liittyy siihen, että jos joku mainitsee kuuluneensa takavuosina Kandaharin sinkoammuntaseuraan tai Afganistanin kansalliseen pomminrakentelukerhoon Al Qaidasta tai ISIS:istä nyt puhumattakaan, niin voi olla, että tällöin voisi hakemus tulla hylätyksi.

Nuo pyydetyt lisätiedot ja lääkärintodistuksen sisältävän tärkeän lähetyksen vein postiin, ja toivoin, ettei postikusti hukkaa sitä. USCIS:lle jäi vajaa viikko aikaa käsitellä toimittamani lisätiedot ennen väliaikaisen työlupani vanhenemista. Kuten arvata saattaa, eihän tuo viikko riittänyt. Koska työlupani meni vanhaksi, jouduin pakkolomalle. En viitsinyt tässä vaiheessa green card -prosessia ottaa riskiä siitä, että olisin jäänyt kiinni työluvatta työskentelemisestä. Tosin tuo riski lieni täysin teoreettinen, sen verran paljonhan tässä maassa on ilman työlupaa työskentelevää porukkaa. Pomonikin hiukan ihmetteli, kun itse vapaaehtoisesti halusin jättäytyä väliaikaisesti pois töistä. Ei hän olisi kellekään kertonut. Varsinkaan kun hänelle ei ollut tullut mieleenkään tarkastaa työluvan mahdollista erääntymispäivää.

Palattuamme reissusta meni vain pari päivää, kun taas tarkastaessani anomukseni statusta USCIS:n sivuilta huomasin siellä kerrottavan, että minulle oli edellisenä päivänä myönnetty green card! Hurraa.

Yleensä green cardin saamiseksi pitää maassa olla vuosikaudet, ja itse hakuprosessikin voi joissain tapauksissa kestää vuosikausia. Suurelle osalle hakijoita korttia ei myönnetä koskaan. Meillä oli green cardit käsissämme alle puolitoista vuotta maahantulon jälkeen. Pitäisi olla iloinen, kiitollinen ja tyytyväinen.

No, tavallaan kyllä ollaankin. Se vaan laskee hurraa-huutojen volyymiä, että ei tämä valtakunta nyt miltään erityiseltä onnen tyyssijalta edelleenkään tunnu. Ja nyt kun on tuo kortti, niin olettama on, että tänne pitäisi siirtää koko elämänsä, ja jäädä Yhdysvaltoihin. Sitä vartenhan tuota korttia periaatteessa haetaan, ja siitä näkökulmasta se myönnetään. Ei jotenkin kuitenkaan houkuttele. Lisäbonuksena tästä vihreästä kortista on se, että saa nyt sitten tulevina vuosina aina selvittää tulonsa myös täkäläiselle verottajalle, vaikka työskentelisi missä päin maailmaa.

Green cardin omaava henkilö saa olla pois Yhdysvalloista yhtäjaksoisesti maksimissaan vuoden, muutoin katsotaan, ettei henkilö olekaan aikonut asettua tänne asumaan, ja kortti otetaan pois. Jos aikoo oleilla täältä katsoen ulkomailla yli vuoden, pitää anoa erillinen lupa tätä varten. Tällä luvalla saa olla 2 vuotta pois maasta. Aivan mutkatonta ei ole sekään, jos vapaaehtoisesti haluaisi luopua green cardista ulkomaille muutettuaan.

Mihinkähän sitä tuli taas päänsä pistettyä…