Super Bowl 50

Ajoitin tuloni San Franciscoon sopivasti juuri pari päivää ennen täällä pelattua Super Bowlia eli amerikkalaisen jalkapallon NFL-liigan loppuottelua. En ole koskaan erityisesti seurannut amerikkalaista jalkapalloa, mutta itse tuon suuren tapahtuman ja siihen liittyvien oheistapahtumien näkeminen kiinnosti. Ja tokihan sitä nyt mielellään itse pelinkin katsoisi. Pelin seuraaminennen stadionilla ei ollut oikein varteenotettava vaihtoehto. Peli oli loppuunmyyty aikoja sitten. Keskimääräinen lipun hinta oli eri tiedotusvälineiden mukaan noin 4600 – 4900 USD. Juuri pelin alla oli uutisia henkilöistä, jotka hankkivat liput jälleenmyyntimarkkinoilta jopa yli 24 000 dollarilla. En viitsinyt lähteä mukaan siihen huutokauppaan. Tyhjätasku mikä tyhjätasku.

Itse pelihän pelattiin San Francisco 49´ers: ien kotistadionilla Santa Clarassa, noin tunnin matkan päässä San Franciscosta. Oheistapahtumia oli järjestetty paitsi stadionin liepeillä, myös San Franciscon keskustassa jo muutama päivä ennen h-hetkeä. Ydinkeskustan pilvenpiirtäjien seinät oli koristeltu tapahtuman logoilla, jotka olivat pimeän aikaan komeasti valaistuja. Muutenkin tapahtuman logot olivat keskustassa hyvin näytillä. Ja kaikkialla oli väkeä kuin Tapparan maalilla.

Kävimme Marin kanssa katsomassa pelin paikallisessa ravitsemuslaitoksessa. Oli mainostettu, että siellä pääsee mahtavasti kiinni kisafiiliksestä. Ajattelin, että päästäänpähän sitten näkemään oikein ison maailman meininkiä, kuinka tuhannen hengen urheilubaarissa pidetään tunnelmaa yllä.

Missattiin pelin alku. Seisoimme pelin seuraamisen sijaan mainosjonossa kuppilan ovella. Paikka oli tupaten täynnä oransseihin tai vaaleansinisiin paitoihin sonnustautuneita kisaturisteja. Sisälle pääsyämme kesti kuitenkin pitkän tovin hahmottaa, että peli on oikeasti käynnissä, eikä niistä noin sadasta tv-ruudusta pyöri mitkään hidastukset tms. Sen verran seesteisesti ihmiset siellä iltaansa viettivät.  Porukka tuntui seuraavan peliä vain sivusilmällä. Enemmän hurraamista ja aitoa eläytymistä urheilutapahtuman seuraamiseen muistan kokeneeni seuratessani edellisen kerran paikan päällä urheilua tällä mantereella, vuonna 1997 Bostonin liepeillä pelatussa Gloucester Fischermenin ja jonkun naapurikaupungin joukkueen välisessä high-school -sarjan jääkiekko-ottelussa.

Päätösvihellyksen jälkeen odottamani voittajajoukkueen fanien riehaantuminen oli yhtä railakas, kuin lokakuisena tiistaina pelattavan SM-liigaottelun 1-7 kavennusmaalin tekijän tuuletus. Ja pelin jälkeen saivat paikalliset suihkulähteet olla ihan omassa rauhassaan. No, kaiketi sillä oli vaikutusta, että 49’ers ei pelannut, ja kaikilla paikallisilla oli aamulla töihin lähtö. Se vaan ihmetyttää, että mihin maan rakoon kaikki tuhannet Denveristä tulleet kisaturistit katosivat.

Super Bowlin seuraaminen on tosiaan selkeästi penkkiurheilutapahtuma, jolloin kokoonnutaan sukulaisten tai kaverien kanssa jonkun kotiin, ja syödään kahden viikon ruuat pelin seuraamisen ohessa. Ei silloin lähdetä baariin peliä seuraamaan, kuten jääkiekon MM-kisojen aikaan on Suomessa, tai jalkapallon MM-kisojen aikaan Saksassa tapana.