Kunnon syysmyräkkä, joka itseasiassa oli jonkun Japanissa aiemmin riehuneen taifuunin jäänteet, siirsi reissuamme vuorokaudella eteenpäin alun perin suunnitellusta. Ei huvittanut lähteä patikoimaan ja telttailemaan, kun vettä oli luvattu tulevan juuri sinä aikana 10 cm. Pakkasrajankin oli luvattu olevan sen verran alhaalla, että todennäköisesti reitillämme sataisi lunta tai ainakin räntää. Koska vierailevat tähden Suomesta olivat tulleet tänne asti suunnitellen yhtenä retkensä pääohjelmanumerona olevan Yosemiten, ei vaelluksen peruminen ollut vaihtoehto.

Yosemiten vaellusajankohdan siirtohan ei ihan niin vaan käy, koska vaellusreitin varrella yöpymiseen tarvitaan wilderness pass, eli yöpymislupa. Lupa myönnetään aina tietylle vaellusreitin alkupisteelle, ja tietylle päivälle. Ensimmäinen yöpyminen pitää olla luvassa mainitun reitin varrella, mutta sen jälkeen sopii patikoida minne huvittaa, ja yöpyä missä huvitta niin monta yötä kuin mieli tekee. Tuohon sääntöön on pari poikkeusta, kuten että itse Yosemite valleyssa, Little Yosemite valleyssa sekä parissa muussa paikassa saa yöpyä vain merkityillä alueilla, ja muualla kansallispuiston alueella autotieltä pitää mennä ainakin mailin päähän.

Koska yöpymislupamme oli sään vuoksi tekemämme muutoksen johdosta väärälle päivälle, eikä sen ajankohdan vaihto onnistu puhelimitse tai netissä, tällä varoitusajalla meille ei jäänyt muuta vaihtoehtoa, kuin noutaa lupa Yosemitesta. Jokaisen reitin luvista 40 % joka päivälle jätetään jonotusperiaatteella myönnettäviksi. Näin lokakuun loppupuolen arkipäivänä sellaisen kyllä todennäköisesti tulisi sieltä saamaan.

Koska Ranger Smith, tai vaihtoehtoisesti jonkun muun niminen puistonvartija, saapuu toimipisteelleen töihin aamulla kello 8, ja aloittaa lupien myöntämisen, meidän piti olla aamulla ajossa liikenteessä. Kahdeksaksi emme kuitenkaan halunneet tähdätä, sillä ajoaikaa San Franciscosta hiljaisen liikenteen aikaankin on lähes viisi tuntia, jos ja kun pitää tauon. Me lähdimme ajelemaan aamukuudelta.

Liikenne oli sujuvampaa, kuin yhdelläkään aiemmalla Yosemiten keikallani. Pysähdyimme Grovelandissa tankkaamassa ensin auto, ja siten itsemme. Koska liikenne oli ollut oletusarvoista sujuvampaa, olimme normaalien ihmisten aamiaisaikaan tienvarren dinerissa syömässä lounasta. Lounaaksi söimme aamiaista.

Yosemite valleyn suulla oli heti havaittavissa, että edellispäivien sade oli saanut loppukesällä kuivuneet vesiputoukset eloon. Koska aurinko paistoi, ja päivästä oli luvattu suhteellisen lämmin, olosuhteet vaellukselle olivat mitä parhaimmat.

Saimme vaellusluvat ongelmitta, ja lähdimme ajelemaan Pohono Trail vaelluspolun päähän Tunnel View -nimellä tunnetulle maisemienpällistelypaikalle. Päätimme jättää auton sinne, ja keksiä sitten seuraavana iltana, miten saamme haettua sen, koska vaelluksemme päättyisi noin 10 kilometrin päähän aloituspisteestä Happy Islesiin laakson perukalla.

Vaelluksemme oli suunniteltu siten, että hyvät maisemat olisivat kaiken aikaa edessämme, eivätkä selkämme takana. Tämä tuli sillä kustannuksella, että reitti kulki laakson pohjalta aluksi kunnon ylämäkeen Yosemite valleyn etelänpuoleiselle harjanteelle. Ylös päästyämme kulkisimme rinteen reunan polkua itään kohti Glacier Pointia.