Täkäläisessä männynjuurakossa tuntuu olevan reilusti tervasta. Tämä tuli todettua illalla, kun ensinnäkin nuotio syttyi helposti, vaikka puut olivat märkiä, ja toisekseen, liekki hiilloksesta ei meinannut suostua sammumaan, vaikka silmämääräisesti arvioiden kaikki palokelpoinen tavara oli palanut jo hyvän aikaa sitten. Odotellessamme nuotion sammumista illalla ennen nukkumaanmenoa katselimme vastapäisellä El Capitan -seinämällä yöpyvien kiipeilijöiden valoja. On se vaan kaistapäisen näköistä puuhaa, kun satojen metrien korkeudessa pystyjyrkällä vuorenseinällä otsalamppujen valot loistavat ihan kuin missä hyvänsä leirissä.
Good Morning Yosemite!
Yöllä oli pakkasta viitisen astetta, joten kaikki kosteus oli jäätynyt teltan ulkopintaan. Ravistelimme jäät teltoista, ja pakkasimme tavaramme. Aamulähtö viivästyi silti vielä pitkään, koska jäimme katselemaan ja valokuvaamaan auringon nousua.
Aamujumppa auringon noustessa. Kovin laajat liikkeet eivät olisi olleet terveellisiä.
Kourallinen pähkinöitä sai luvan riittää aamupalaksi, sillä meillä ei ollut riittävästi vettä puuron ja kahvin keittoon. Emme olleet edellisenä päivänä päässeet Pohono Traililla ihan niin pitkälle, kuin olimme kuvitelleet. Näin ollen reitin varren vesipisteet olisivat vasta myöhemmin edessä.
Saatuamme kaikista halukkaista riittävästi valokuvia, lähdimme patikoimaan kohti parin kilometrin päässä olevaa puroa. Sieltä saisimme pumpattua vettä vedenpuhdistinpumpulla. On muuten näppärä väline.
Kylmä ja kostea maa, ja lämpimästi porottava aamuaurinko.Rouvat Rangerit (tai mistä minä näiden puistonvartioiden siviilisäätyä tiedän) ratsastivat vastaan polun mutkan takaa. Kyselivät kuulumisia. Kysyivät myös, olimmeko tehneet illalla nuotiota. Koska en ollut ihan varma metsäpalovaroituksen statuksesta, kielsin moista tehneemme.Bridalveil Creekin tienoilla maisema oli kovin suomalaisen näköistä.Sade oli herättänyt myös puiden rungoissa kiinni olevat sammalet eloon. Ne loistivat aamuauringossa lähes neonvihreinä.Taft Pointilla oli joku kaistapää virittänyt Slack Linen kahden kallionkielekkeen väliin, ja tepasteli sitten narua pitkin parin sadan metrin korkeudessa tyhjän päällä vastakkaiselle reunalle.Taft Point on ainoa Pohono Trailin varrella olevista maisemanhämmästelypaikoista, jonne on laitettu edes pari metriä kaidetta. Ihan ymmärrettävästä syystä, sillä tuon sisäänpäin kallistuvan kielekkeen alla maa tulee vastaan noin 800 metriä alempana. Taustalla Yosemite Fall -putous.Vasemman yläkulman kielekkeillä on pari ihmistä, joista saa kuvaan hiukan perspektiiviä. Minua jännitti tuolla kielekkeellä lähinnä siinä vaiheessa, kun yksi hyvin syönyt amerikkalaissetä, joka oli istunut maassa selin jyrkänteeseen valokuvan ottamisen vuoksi, alkoi kammeta itseään seisaalleen – metrin päässä reunalta. Hetken siinä horjuttuaan, ilmeisesti itse lainkaan tajuamatta tilanteessa olevan mitään vaaramomenttia, hän löysi kuin löysikin tasapainonsa, ja asteli tytyväisenä pois paikalta.Pari kilometriä Taft Pointin jälkeen saavuimme Sentinel Dome nimiselle pyöreälakiselle avokalliokukkulalleMäelle kipuaminen kannatti. Maisema Sentinel Domelta itään. Etualalla Half Dome, jonne kiipesimme Marin kanssa kolme viikkoa aikaisemmin.Sentinel Domelta näkee, että Yosemite Falls koostuu itse asiassa kolmesta putouksesta. Ensimmäisellä on korkeutta 435 metriä, toisella 205 metriä ja kolmannellakin 97 metriä.Ruoka- ja huoltotauko Glacier Pointilla. Appelsiinituristit katsoivat hiukan kummissaan, kun levittelimme makuupussit, teltat, ja muut yöllä kostuneet varusteet auringonpaisteiselle kalliolle kuivumaan. Pohono Tril päättyy tähän pisteeseen, mutta meidän päivämme urakka oli vasta puolivälissään.Glacier Pointin jälkeen reitti vaihtui Panorama Trail -nimiseksi poluksi. Niin kuin aiemmin päivällä ei panoraamaa olisi ollutkaan. Reitti kulki tätä polkua, jolta kuva on otettu, oikealle alamäkeen, ja nousee sitten kuvan etualan oikeassa laidassa olevan kallionjyrkänteen reunalle. Reunaa pitkin mennään Nevada Fall -putoukselle, joka on tuo taaempi putous. Sieltä käännytään takaisin, ja tullaan laakson pohjalla Vernal Fallin vierestä kuvan vasemman laidan varjoisan kuusikon takana laakson pohjalla olevaan Yosemite Villageen. Matkaa kertyy viitisentoista kilometriä.Kun oltiin päästy Glacier pointilta lähtevä rinne alas, saavuttiin Illilouette -putoukselle. Meidän piti taas tankata vesivarastomme, kun olivat ilmeisesti päättänet sesongin Glacier Pointilla olevan sen verran oli, että tuskin ketään saapuisi janoisena paikalle, joten vesihanoista oli vesi katkaistu. Päätimme täydentää vesileilit mieluummin yhdestä polun poikki kulkeneesta pikkupurosta, kuin tuosta houkuttelevamman näköisen 112 metriä korkean putouksen huipulta. Ollaan vissiin tultu vanhoiksi ja turhan turvallisuushakusiksi. Kyllä ennen olisi…KKK. Kylmä, Koho, Kompressio. Laskeutuessamme alas kohti Nevada Fallia otimme aikamme kuluksi pienen ensiapuharjoituksen. Pyöräytin nilkkani kunnolla ympäri, mutta jo kahden minuutin kuluttua nilkka oli kunnon paketissa ja matka pääsi jatkumaan. Ei niitä ensiaputaitoja ole aikanaan pelkästään partiokisoja varten treenattu.181 metrisessä Nevada Fallissa oli vettä reilusti enemmän, kuin kolme viikkoa aiemmin. Ruskan värin sävyttävän maisemaa auringon laskiessa. Jätin putouksella käymisen väliin, koska se olisi tarkoittanut ylimääräistä edestakaista kävelyä. Halusin säästellä nilkkaani. Olinhan käynyt siellä kolme viikkoa sitten, ja näki sen täältäkin.Nevada Falls – Putoukselta pääsee Yosemite Villageen kahta reittiä. Valitsin lyhyemmän Mist Trailin sijasta pari mailia pidemmän, mutta helppokulkuisemmaksi mainostetun John Muir Trailin. Ajattelin sen olevan helpompi nyrjähtäneen nilkan kanssa. En tätäkään kyllä varsinaisesti helppokulkuiseksi luonnehtisi. Liukasta ja muhkuraista kalliota ja kivikkoa. Ei tämä kuitenkaan ollut yhtä jyrkkä, kuin aikaisemmalla reissulla kulkemamme Mist Trail. Ehkä tämä olisi polvivaivaiselle parempi valita.
Pääsimme Yosemite Valleyhin pimeän jo tultua. Tältä lopun reitiksi valitulta John Muir Traililta ei nähnyt Vernal Fall -putousta. Tähän syy saattoi olla joko se, että polku ei kulkenut siten, että putoukselle olisi nähnyt, tai sitten se, että tuli pimeä, eikä ylipäänsä mitään nähnyt.
Laakson pohjalle Yosemiten kylän kaupalle päästyämme onnistuimme palkkaamaan yhden kaverin, itse asiassa ensimmäisen vastaan tulleen, heittämään kaksi meistä autollaan takaisin Tunnel View -maisemapaikalle, jonne olimme jättäneet automme.
Yosemite Villagessa etsiskelimme jonkin aikaakin Backpackers Campgroundia, jonne olimme menossa yöksi. Se oli kyllä hyvin piilotettu North Pines -leirintäalueen taakse. Backpackers Campgroundille saa majoittua yhdeksi yöksi ennen tai jälkeen vaelluspolun varrella tapahtuvaa yöpymistä. Näppärää, sillä kaikki muut majoituspaikat laakson pohjalla olivat taaskin täynnä.
reissussa.net 