Joulupukki oli vaimoni suosiollisella avustuksella tuonut minulle kirjekuoren, jossa oli lahjakortti Wine tasting -tapahtumaan. Eikä mihinkään ihan tavalliseen tastingiin, vaan tässä tapauksessa viinejä maisteltiin sokkona viime lauantaina. Tapahtumapaikka oli elokuvaohjaaja Francis Ford Coppolan viinitila noin tunnin ajomatkan päässä San Franciscosta pohjoiseen, Alexander Valleyssa.

Viime viikonloppu olikin joululahjojen lunastamisen aikaa. Perjantai-iltana nimittäin käytiin Marin kanssa San Franciscon Marrakech -teatterissa katselemassa melko hämmästyttävä taikuriesitys. Joulupukki oli toimituttanut veljeni välityksellä tällaisen lahjakortin sähköpostiini aattoiltana. Kiitos siitä!

Francis Ford Coppolahan on elokuvauransa ohessa kunnostautunut viinintuottajana. Hän omistaa kolme viinitilaa. Ensimmäinen Coppolan aikanaan hankkima tila on alkujaan suomalaisperuja. Sen perusti 1800-luvun loppupuolella Helsingistä lähtenyt merikapteeni Gustav Nybom, sittemmin Gustave Niebaum. Tämä tila sijaitsee Sonoman viinialueella.

Viinimaistaiset jonkin matkan päässä kotoa aiheuttavat pienen logistisen ongelman johtuen siitä, että autonkuljettaja ei välttämättä maistiaisten jälkeen enää halua kuljettaa autoa. Ratkaisimme tämän ongelman siten, että pakkasimme fillarit mukaamme. Ajoimme Healdsburgiin, josta meillä oli varattuna hotelli. Jätimme auton hotellin pihaan, ja ajelimme fillareilla puolen tunnin matkan viinitilalle. Onneksi tuolloin sattui olemaan toinen kahdesta päivästä viimeisten parin viikon aikana, jolloin pistoi aurinko.

Sokkotreffimme eivät olleet kuitenkaan ihan romanttisesti ainoastaan kahden kesken, vaan tällä kertaa mukana oli kahdeksan henkilöä. Meille annettiin lentokoneista tutut silmälaput silmille, jotta emme näkisi mitään. Sitten käveltiin kuin possujunassa kädet edellisen olkapäillä seuraten letkaa vetävää viinitilan työntekijää. Tämä osasi reitin maistiaishuoneeseen hämmästyttävän hyvin. Tai sitten hänellä ei ollut rättiä silmillä.

Päästyämme perille meidät istutettiin pöydän ympärille. Jokaiselle oli katettu neljä viinilasia. Ennen kuin päästiin niitä testailemaan, tilaisuutta vetänyt viiniasiantuntija kertoili monipuolisesti tästä viinitilasta, viinialueesta, ja monista muistakin viiniin liittyvistä asioista. Sitten haistelimme jos jonkinlaisia erilaisia tuoksuja editsemme kierrätetyistä laseista. Nämä eivät siis olleet viinejä, vaan esimerkiksi sitruunaa, paahdettuja tammilastuja, tai tähtianiksia. Osa oli helposti ja osa hankalammin tunnistettavissa.

Sitten päästiin vihdoin itse asiaan. Tartiumme hapuillen edessä olevaan lasiin, ja yritimme ensin tuoksun perusteella päätellä olisiko siellä valko- vai punaviiniä. Jotkut aiheeseen enemmän vihkiytyneet alkoivat jopa arvailemaan rypälelajikkeita. Sitten maistettiin, ja tuumittiin, oliko maku jotenkin erilainen, kuin tuoksun perusteella olisi odottanut.

Tätä jatkettiin siis neljän lasillisen verran. Annoskoko oli kuitenkin sen verran maltillinen, että ihan humalaan asti ei joutunut. Tämä oli siis saman suuntainen lasintäyttötapa, kuin Lodin viinialueella, jossa käytiin syksyllä. Sen sijaan keväällä Napassa ainakin Mummin skumpanmaistajaisissa lasit kaadettiin ihan täyteen asti.

Omat kohokohtani näissä sokkomaistajaisissa osuivat niihin hetkiin, kun pelkän tuoksun perusteella erotin lasissa olevan Chardonnay valkoviiniä, ja kuiva-aineita tuoksutellessamme erotin tähtianiksen, mikä oli kyllä mielestäni ihan ilmeinen tuoksu, mutta silti kukaan muu porukasta ei sitä erotanut, vaan luulivat lakritsiksi. Paahdettuja tammilastuja erehdyin luulemaan korkkitammen kuoreksi, mutta olin sentään ainoa, joka tunnisti tuoksun olevan jotain puuainesta. Tuota chardonnayn tuoksun erottamista lukuun ottamatta minulla ei sitten muista rypälelajikkeista ollut hajuakaan. Jos tuollainen sanonta tässä yhteydessä on sopiva.

Meille oli kerrottu tämän maistiaissetin kestävän noin tunnin verran, joten olimme tehneet siihen sopivasti pöytävarauksen paikan ravintolaan. Maistatuksessa kesti kuitenkin kaikkine tarinankerrontoineen ja opetusluontoisine asioineen kaikkiaan kaksi ja puoli tuntia. Onnistuimme kuitenkin tinkimään itsellemme pöydän ravintolan terassilta. Ahdettuamme itseemme ruukullisen herkullista marokkolaistyypistä lammaspataa ja tarkasteltuamme sen keralla vielä yhdensorttisen tilaviinin makua, siirryimme tarkastelemaan vitriiniin esille laitettuja Francis Ford Coppolan Oscar-pystejä. Sen lisäksi käyskentelimme hetken ympäri kartanoa ihmetellen näytillä olleita elokuvasomisteita ja -varusteita.

Tämän jälkeen hyppäsimme fillareiden selkään ja poljimme täyden kuun loisteessa takaisin hotelliin.