Meinasi ihan hermo mennä. Kyllä suomalainen veroehdotus on sitten hieno juttu. Ehkä enemmän tarinaa siitä teemasta kuitenkin toisella kertaa.  Joka tapauksessa, täkäläisen verosysteemin yhteensopimattomuus suomalaisen kanssa on aiheuttanut viime aikoina hammasten kiristelyä. Nytkin sunnuntaina oli määrä vain nopeasti kirjata pari juttua, jotka veroneuvojamme pyysi hänelle lähettämään, kun emme olleet ymmärtäneet ennakolta näihin varautua. No, kun tätä tunnin hommaksi ajattelemaani työtä oltiin koko päivä askarreltu niin, että aurinko uhkasi jo laskea, piti päästä pihalle tuulettumaan.

Lähdettiin iltakävelylle Glen Park Canyoniin. Tällainen paikka on alle kilometrin päässä meiltä kotoa, mutta kumpikaan meistä ei ollut tullut siellä tähän mennessä käyneeksi. Pitihän siellä poiketa vilkaisemassa, kun paikka on San Franciscolasten keskuudessa kuulemma suosittu ulkoilupaikka.

Kanjoni on varsin hyvin piiloutunut teiden ja rakennusten keskelle niin, että siihen ei tule kiinnitettyä mitään huomiota ohi kulkiessaan. Ei sinne tosin mitään suurta valtaväylää johdakaan.

Kanjonin yläpäästä lähtee rikkaruohoja kasvava kapea polku kaupungin työmiesten tukikohdan verkkoaitaa reunustaen. Se kulkee ränsistyneen ja graffiteilla töhrityn suuren betonirakennuksen, mikä lie vanha koulu, ja hylättyjen asfalttipäällysteisten koripallokenttien ohi sisälle tiheään pusikkoon.

Hetken aikaa polun yli kaartuneita oksia väisteltyämme päädyimme kanjonin laidalle, lähes sen reunatöyräälle rakennettujen talojen alle.

Arkkitehtuuria tovin päiviteltyämme jatkoimme alamäkeen päätyen kallionjyrkänteelle, josta näki hyvin pusikon peittämän laakson pohjan yli. Nyt auringon laskiessa emme enää viitsineet lähteä tuota pusikkoa tutkimaan, vaan päätimme pysyä selkeällä polulla. Ties, vaikka siellä puskassa tulisi vastaan Kelju K. Kojootti. Tämän olinkin joskus aiemmin jo havainnut kanjonia reunustavan tien laidalla ilmeisesti liikenteen laskentaa suorittamassa.

Kojoottien lisäksi täällä kaupungin puistossa luvattiin kylttien mukaan asustelevan useampia jotenkin tavallista harvinaisempia lintuja, sudenkorentoja ja muita puron varren pikkuötököitä, sekä joku vihreän sävyinen käärme. Lintuja oli kyllä jos jonkin sorttisia liikenteessä, mutta näihin muihin mainittuihin aboriginaaleihin emme törmänneet.

Tiheä viidakko päättyi hiukan harvempaan eucalyptusmetsään, jonka läpi kuljimme uhkarohkeasti viereiselle leikki- ja urheilukentälle, vaikka turhankin tuttu paikallinen luontoääni oli kuultavissa ihan menosuunnassamme. Joku ukko mölisi jotain käsittämätöntä kovaan ääneen ilmeisesti joidenkin tajuntaa laajentavien, tai sen kokonaan sammuttavien, lisäaineiden vaikutuksen alaisena.

Matkanteko oli ollut tähän pisteeseen asti varsin joutuisaa, sillä oltiin tultu alamäkeen 160 korkeusmetrin verran. Nyt saman verran piti kivuta takaisin ylämäkeen. Tämä kanjoni oli yllättävän luonnontilainen ja keväisen vehreä ollakseen keskellä kaupunkia.