The Rock

Aikanaan saarelle ei ollut erityistä hinkua, vaan sinne menoa pyrittiin jopa välttämään. Nyt kun sinne sitten olisi varta vasten halunnut mennä, niin sinne ei niin vaan saanutkaan lippuja. Olin nimittäin päättänyt olla menemättä täällä itsekseni turistia leikkiessäni Alcatraziin, koska arvelin tänne meille kyläilemään tulevien haluavan sinne, ja voisin sitten lähteä mukaan.

Muutama viikko sitten asia oli juuri näin. Meillä oli lattiamajoituksessa vieraita Suomesta, ja kuten olin arvellutkin, tämä entinen vankilasaari kiinnosti heitä. Yhtenä kauniina päivänä Marin lähdettyä töihin, minä ja meidän vieraat lähdimme toiveikkaina kohti Alcatrazia. Kuitenkin laivalaiturin lipunmyyntiluukulla kävi selväksi, että sinne oli turha kuvitella sinä päivänä pääsevänsä. Lippuluukun vieressä oli kyltti, jossa ilmoitettiin seuraavien vapaiden lippujen olevan reilun viikon päästä olevalle päivälle. Saarelle järjestettäville yökierroksille tiesin kyllä olevan jopa viikkojen jonon, mutta tavallisista päivännäöllä tehtävien kierrosten jonoista en ollut kuullut varoituksia. Oli kuitenkin parhaillaan koulujen Spring Brake meneillään, ja joku muukin oli saanut päähänsä ajatuksen lähteä juuri tähän kansallispuistoon.  Koska kyseessä on siis virallinen kansallispuisto, sinne ei ole pääsymaksua. Eli jos ui sinne, niin sopii mennä, kunhan käyttäytyy siellä liittovaltion, eikä osavaltion, lakien suomalla tavalla. Mutta laivayhtiö haluaa muodollisen korvauksen, jos aikoo heidän palvelujaan saarelle ja sieltä pois pääsemiseksi käyttää.

Asian selvittelyn yhteydessä kävi ilmi, että joka aamu 07.30 laitetaan myyntiin 100 kpl lippuja sen päivän Alcatrazin laivoihin. Se, mihin laivaan lippu olisi, kävisi ilmi siinä vaiheessa, kun sellaisen lipun saisi käteensä. First come, first served. Harmi sinänsä, että vain tämä päivä olisi sopinut osalle vieraistamme, heidän matkansa jatkuisi huomenna muualle.

Päätimme sitten lähteä naapurifirman laivalla käymään Golden Gate -sillan alla poikkeavalla sekä Alcatrazin saaren kiertävällä risteilyllä. Sinne saatiin liput. Laivan lähtiessä kapteeni varoitteli kuulutuksessaan, että sillan alla keli saattaa käydä hiukan pomppuiseksi. Sillan luo matkustettaessa näki hyvin selvästi salmen kuuluisat virtaukset. Veden pinnan muoto ja tyyppi vaihteli erittäin selvärajaisesti vähän väliä ja virran rajat oli helppo erottaa vähän kuin kosken alajuoksulla.

_DSC1041

Paatti oli hiukan suomalaista sisävesilaivaa suurempi, ja todella korkealla keulalla varustettu. Ilmeisesti isompiinkin aaltoihin piti tällä reitillä varautua. Ja toden totta, kun saavuttiin sillan alle, niin isot mainingit Tyyneltä mereltä velloivat useita metrejä korkeana ristiaallokkona joka suuntaan. Paattimme heilui ja kallisteli, ja keulalla seistessä oli huvipuistolaitteen tunnelmaa, kun kiivettiin aallon huipulle, ja sieltä vuoristorata-tyyliin seuraavaan aallonpohjaan alas.

_DSC0966_DSC0970

_DSC0968_DSC0971

Seuraavana aamuna oli herätys viritetty aikaisin, ja lähdettiin pienemmällä edustuksella jo ennen seitsemää  seisomaan lippujonoon. Saimme kuin saimmekin liput. Jos sata lippua oli jaossa, niin saimme varmaankin liput 96 ja 97, ei mennyt edes tiukalle. Liput oli klo 10.45 lähdölle, ja kello oli silloin puoli yhdeksän. Lisähaastetta päivään toi se, että minulla oli edellisen viikon Squaw Valleyn keikan jäljiltä vielä vuokra-auto. Niistä kun saa niin hyviä viikkodiilejä, että jos tarvii autoa 4 päiväksi, niin sitten se jo kannattaa ottaa koko viikoksi. Se piti palauttaa klo 13 mennessä lentokentälle. Lentokenttävuokraamossa hinnat ovat halvemmat, kuin kaupunkitoimistoissa, joten siksi sieltä. Todettiin, että emme ole takaisin Alcatrazista niin aikaisin, että ehtisin palauttaa auton sen jälkeen. Joten nyt se on mentävä, mutta kiire tulee. Jos en ehtisi, niin minun lipulleni löytyisi varmasti ostaja laiturilta ja minä menisin saarelle sitten joskus toiste. Hyppäsin autoon, ajoin reilu puoli tuntia aamuruuhkassa kentälle. Palautin auton, ja tulin lentokenttäjunalla takaisin keskustaan, ja Embarcaderon asemalta ratikalla, ja juosten ruuhkan vuoksi hidastelevasta ratikasta pari viimeistä korttelia Alcatrazin laiturille. Ajoissa. Aikaa jäi vielä minuuttikaupalla ylikin. Ainakin 3 minuuttia.

Saarella sai kierrellä omaa tahtiaan, kunhan oli ensin kuunnellut puistonvartijan alkuesitelmän yleisistä säännöksistä kyseisessä kansallispuistossa. Katseltiin lyhytfilmi, jossa kerrottiin paikan historiasta lähtien 1700-luvun lopun espanjalaisista valloittajista. Jamppa, joka saaren löysi, oli espanjalainen kenraali. Tämä nimesi löytämänsä paikan La Isla de los Alcatraceksi. Saarella pesi paljon lintuja, ja jamppa ajatteli, että ovat suulia, espanjalaisittain alcatraces. Ei ilmeisesti kuulunut ornitologian opintoja tuohon maailman aikaan espanjalaiseen kenraalintutkintoon. Ei siellä yhtään sen sortin sorsaa ole pesinyt. Pelikaaneja ne olivat. Mutta kai se pelikaani sotkee kenraalin pään siinä missä myöhemmin lentokapteeninkin.

Ihan joka paikkaan saarella ei pääse, monet rakennukset ovat sortumavaarassa, ja todella huonokuntoisia, lähinnä vain osia rakennusten rungoista.  1960-70 lukujen taitteessa vankilan lopetettua toimintansa ja saaren oltua tyhjillään sen miehittivät Amerikan alkuperäiskansojen porukoista koostuneet talonvaltaajat. Halusivat huomiota intiaanien huonolle kohtelulle. Siinä sivussa hajottivat paikkaa minkä ehtivät ja maalailivat iskulauseitaan rakennusten seiniin. Ihan jokaisesta huonokuntoisesta rakennuksesta ei heitä toki sovi syyttää, sillä tämä Amerikan länsirannikon ensimmäisen, kultaryntäyksen suojaksi 1850 rakennetun puolustuslinnoituksen ja sittemmin sotilasvankilan rakennukset ovat jo vanhuuttaankin huonossa hapessa.

_DSC0995.JPG_DSC1015

Itse vankilarakennus oli vissiin sen verran järeämpää tekoa, että se kesti tuonkin ajanjakson. Vankilarakennuksessa kiertäessä otimme ilmaiset audioguidet, joista kuuli mukavasti tarinaa vankila-ajoista niin silloisten vanginvartijoiden, kuin vankienkin kertomana. Karu paikka. Ei ihme, että siellä eivät kaikki viihtyneet niiden kaltereiden takana.

_DSC1054_DSC1095_DSC1089_DSC1086

Pihamaalla sen sijaan on jos jonkinlaista kukkaa ja pensasta, sekä paljon pesiviä lintuja. Saattaisi siis olla ihan kaunis paikka, jos ei olisi rumia rakennuksia sitä pilaamassa. Ja maisema kolmen mailin päässä näkyvään San Franciscoon on täytynyt hiukan ärsyttää vankeja aikanaan.

_DSC0008.JPG_DSC0011

Parin kolmen tunnin haahuilun jälkeen päätimme, että saari on nähty. Ja erityisesti, oli hirveä nälkä. Aamukuuden jälkeen syödyn aamupalan teho oli jo aikaa sitten lakannut. Saarella kun ei ole minkäänlaista kioskia, saati ravintolaa, ja jopa omien eväiden syönti muualla kuin laivalaiturin välittömässä läheisyydessä on kielletty. Laivassa oli onneksi kioski, josta sai ostaa nälkänsä sipsejä… Ja janoonsa olutta, mikä olikin näistä maukkaampi vaihtoehto.

 

One Comment Lisää omasi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s