Toinen visiitti Yosemitessa

Reilu viikko sitten käväistiin taas Yosemitessa. Päätettiin tällä kertaa vaihtaa vaellustaktiikkaa. Viime kerrallahan roudasimme selkä vääränään kaikkea viikonloppuvaelluksella tarvittavaa, ja rinkan paino yhdistettynä lähes kolmen tuhannen metrin korkeuteen tuotti tulokseksi lähinnä säälittävän ja naurettavan rajamailla olevan päivämatkan.

Nyt taktiikkana olisi ”appelsiinit taskuun ja menoksi”. Appelsiinituristina pystyisi etenemään pidempiä päivämatkoja. Tämä termi appelsiinituristi juontaa ainakin minun käytössäni jo aikanaan 1990-luvulle. Tuolloin olimme kavereiden kanssa useampanakin pääsiäisenä Pallas-Ounastunturin kansallispuistossa hiihtovaeltamassa. Raahasimme mukanamme tavaraa muutaman yön yli kestävälle vaellukselle rinkassa ja ahkiossa. Etenemistahti oli tietty varsin verkkainen. Kun siten aamulla raottelimme silmiämme makuupussin raosta jossain Suaskurun laavulla, saattoi paikalle olla ehtinyt jo jostain puiston laidan hotellista tai mökistä aamuvirkku turistipariskunta, joka ihmetteli isoon ääneen vanhan kansan hivenen nuorisoa paheksuvalla tyylillä, että ”Ai jaa, nyt sieltä vasta viitsitään heräillä. Kyllä me sentään ollaan oltu tässä jo pari tuntia hereillä ja hiihdetty ainakin 10 kilometriä. Nyt pidetään tässä evästaukoa…” Ja sitten nämä kaivoivat taskustaan hotelliaamiaiselta kähveltämänsä ja servettiin kietomansa appelsiinin. Moinen toiminta ei nuorissa miehissä juuri kunnioitusta herättänyt.

Tällä kertaa olimme päättäneet majoittua Yosemiten kansallispuiston alueella jollakin puiston pohjoisosan camping-alueella, joita on muutama 120-tien eli Tioga Roadin varrella. Nämä ovat yhtä lukuun ottamatta first come – first served -periaatteella toimivia alueita. Siis nopein käsi voittaa, varauksia ei oteta. Yosemite on tunnettu siitä, että kesäaikaan sieltä on lähes mahdotonta löytää majoitusta. Olimme kuitenkin kuulleet ja lukeneet, että mahdollisesti kaikki paikat eivät aina kuitenkaan olisi täynnä, vaikka jo puiston rajalla ja jokaisen camping-alueen portilla onkin kyltti ”Full”.

Olimme perillä Yosemitessa perjantain ja lauantain välisenä yönä puolen yön maissa. Sisääntulotiellä oli melko paljon liikennettä ajankohtaan nähden. Kansallispuiston rajalla oli isot kyltit, joissa mainostettiin kaikkien puiston alueen majoituspaikkojen olevan täynnä. Muutamat autokunnat kääntyivät takaisin, mutta monet jatkoivat eteenpäin, niin mekin.

Ajelimme Porcupine Flat Campgroundille, koska se oli näppärästi tien varressa, ja se on yksi suurimmista alueista. Alueen portilla oli iso kyltti, joka julisti alueen olevan täynnä. Emme uskoneet. Puikkelehdittuamme pientä, pimeää ja kuoppaista hiekkatietä parikymmentä minuuttia telttojen ja pysäköityjen autojen lomassa tulimme siihen tulokseen, että tieto täydestä alueesta pitää kuin pitääkin paikkansa.

Kellon ollessa noin yksi yöllä päätimme, että vastoin erityistä kieltoa nukumme ison tien varren levähdyspaikalla autossa, ja jatkamme aamulla matkaa. Näytti siinä joku muukin nukkuvan. Jemmasimme kaiken autosta löytyvän ruokatavaran ja muut tuoksuvat, kuten hygieniatarvikkeet, karhukanisterissa kuusen juurelle metsään 100 metrin päähän autosta. Menisi karhu sitten sinne, eikä tulisi repimään auton ovia.

Huonosti nukutun yön jälkeen kävin puoli seitsemältä aamulla hakemassa jemman kuusen juurelta, ja ajoin tien toiselle puolelle Camping-alueelle. Siellä aamuvirkut olivat jo keräilemässä leirejään kasaan. Tieto oli, että aikaisin aamulla saattaisi alueelta löytää vapaan tontin, kun kuitenkin sieltä joka aamu aina joku porukka poistuu.  Kävin kyselemässä muutamalta hereillä olevalta porukalta heidän suunnitelmiaan, kunnes löysin yhden porukan, joka ilmoitti olevansa kohta lähdössä pois. Me ajoimme auton sitten heti siihen, ja valtasimme paikan aamuseitsemältä. Sitten vaan maksamaan portilla löytyvään kirjekureen yöpymismaksu, ja kiinnittämään kuoren kantakappale vallatun alueen tolppaan valtauksen merkiksi. Useampikin autokunta ajeli toiveikkaana aluetta ympäri tyhjää paikkaa etsien kello kahdeksan maissa aamulla. Turha oli monen toive.

Porcupine Flat Campground
Camping -alueella vapaa paikka vallataan pystyttämällä siihen teltta, tai ajamalla auto tontille. Sitten maksu 12$ per yö (käteisellä tai shekillä…) laitetaan opastaulun vierestä saatavaan maksukirjekuoreen. Kuori rahoineen laitetaan puistonvartijan postilaatikkoon. Kuoren keltainen kantakappale kiinnitetään leiripaikan numerotolppaan. Jokaisella majoituspaikalla on oma karhunkestävä metallinen laatikko, jonne pitää laittaa kaikki ruokatarvikkeet, sekä kaikki muukin tuoksuva. Paikkaan kuuluu myös ruokapöytä, sekä kaivonrengas-nuotiopaikka. Yhdellä tontilla saa majoittua max 6 henkilöä ja tontille saa pysäköidä 2 autoa.

Aamupalan syönti ja vaatteiden vaihto kesti huonosti nukutun yön aiheuttamasta harvinaisen tokkuraisesta olosta johtuen hiukan tavallista kauemmin. Ajelimme tämän jälkeen Tioga Roadia itään. Maisemat olivat komeita ylänköalueilta kohti Yosemite valleyta. Valokuvaustauon ja parkkipaikan etsinnän ym. säätämisen jälkeen pääsimme vaelluspolun päähän vasta puoli yhdentoista maissa Tuolumne Meadowsilla.

Half Dome from Olmsted Point
Half Dome kuvattuna hiukan pidemmällä putkella samasta paikasta, Olmsted Pointilta Tioga Roadin varrelta, kuin tämän artikkelin otsikkokuva. Jos zoomaa ja oikein tarkkaan katsoo, niin kuvassa näkyy vaeltajia nousemassa Half Domen huipulle. Tuo loppujyrkänne noustaan kohtisuoraan, tuolle avokalliolle viritettyjä vaijerikaiteita apuna käyttäen.

Päivän suunnitelma oli kävellä kohti Vogelsang -nimistä ylänköaluetta. Pitäisi kuulemma olla komea paikka. Matkaa vaan on noin 25 km edestakaisin, ja lähtöpiste on kolmen tonnin korkeudella. Ei siis kuitenkaan appelsiinivarustuksesta huolimatta ihan helppo nakki. Todennäköistä olisi, että emme ehtisi perille asti. Olimme määrittäneet kellonajan, jolloin pitäisi kääntyä takaisin, jotta ehdittäisiin takaisin autolle ennen pimeää. Toki meillä oli lamput mukana kaiken varalta.

Horses at Tuolumne Meadows
Meitä vastaan alamäkeen tuli mies ratsastaen ja johtaen toisiinsa kytkettyä kahdeksan hevosen letkaa. Nämä olivat ilmeisesti heti aamutuimaan vieneet retkeilijäryhmän ylös Vogelsangiin, ja palasivat nyt takaisin. Päätimme, että joskus säästämme itseämme (mutta emme lompakkoa) ja menemme porvarillisesti kyydillä ylämäkeen.
Tuolumne Meadows
Alkumatkasta Tuolumne Meadows .niityn poikki virtaava joki päätyy aikanaan Hetch Hetchy tekojärveen ja sieltä San Franciscon juomavedeksi. Mari otti tämän päivän osuutensa vedestä jo näin förskottina.
Tuolumne Meadows
Ei hullumpi maisema Toulumne Meadowsilla
Tuolumne River
Kevättulvalla tässä kivikossa lienee melko mukava koski.
Towars Tuolumne Pass
Lyhytoksasiset mänyt eivät juuri tuottaneet varjoa kulkijan suojaksi kohti Tuolumne Passia noustessa. Mäki ei ollut jyrkkä, mutta silti pisti puuskuttamaan. Tarkeni.

Päivä oli tuskaisen kuuma. Lämpöä oli 30 celsiusastetta, yhtään pilvenhattaraa ei taivaalla näkynyt, ja ilma ei liikahtanutkaan. Maisemat olivat ”ihan OK”. Toki se kaikkein komein maisema olisi ollut nähtävillä eteenpäin sen harjanteen päältä, jonne olimme kipuamassa.

Fletcher Peak
Fletcher Peak Vogelsangin vieressä. Ylämäen loppuosa oli tällaista niittyä, jossa vipelsi siiseleitä ja/tai maaoravia enemmän kuin laki sallii. Nämä huiput näkyvät toisesta suunnasta edellisen Yosemiten reissun kansikuvassa. Ovat siellä taustalla oikealla ylängöllä näkyviä mäkiä.

Kello kävi, ja kääntymiselle määrittämämme ajankohta tuli. Olimme juuri tulossa harjanteelle. Huijasimme itseämme sen verran, että annoimme määritetyn ajankohdan ylityksen mennä läpi. Nythän ei kuitenkaan oltu missään ylävuoristossa, eikä mitään myräkkää tms. ollut uhkaamassa. Päästyämme harjanteen korkeimmalle kohdalle totesimme, että vielä tästä ei ollut kummoisiakaan näkymiä eteenpäin. Olisi vielä pitänyt ottaa kolmen kilometrin lisäkävely sinne Vogelsangiin asti.

Tuolumne Pass
Tuolumne Pass. Reitin korkein kohta, mutta näköala Yosemite Valleyhin aukenisi vasta puolentoista kilometrin päästä. Päätettiin tyytyä näihin maisemiin.

Ei mahda mitään. Takaisin on mentävä. Alamäestä huolimatta matkaa olisi kuitenkin reilusti toistakymmentä kilometriä. Tankkasimme vesiastiat vuoristopurosta. Kun nimittäin oikein tarkkaan katsoi, niin pystyi havaitsemaan, että kalliolla virtasi hivenen vettä. Vedenpuhdistinpumppu on kyllä kätevä laite.

Rafferty Creek mid August
Keväämmällä tämäkin puro virtaa kuulemma hiukan jylhemmin. Nyt ei muuta vettä ollut tarjolla, mutta kyllä tästä sai pumpattua 5 litraa hyvää vettä.

Pääsimme takaisin Toulumne Meadowsille auringon jo laskettua ja iltahämärän muuttuessa pimeydeksi. Viimeinen kilometri maantien laitaa piti kävellä taskulamppujen kanssa.

Ajelimme takaisin Porcupine Flatiin toivoen, että valtaamamme majoitustontti olisi yhä vapaa. Matkalla miettimämme konstit mahdollisen tunkeutujan häätämiseksi osoittautuivat tarpeettomiksi. Pieni keltainen kuponki alueemme tolpassa oli osoittanut voimansa, ja paikkamme oli vapaa.

Seuraavana aamuna heräsimme todella hyvin nukutun yön jälkeen yllättävän vetreinä. Eilen  reissueväspizzasta järkyttynyt elimistönikin oli taas vastanottaivaisella tuulella. Tälle sunnuntaipäivälle olimme päättäneet ottaa ohjelmaan vain lyhyen patikoinnin. Jostain syystä kun nämä meidän lomareissumme menevät aina aika lailla urheilun puolelle.

Tänä sunnuntaiaamuna Camping-alueelle ei ollut juurikaan tulijoita, vaan useampikin tontti jäi tyhjäksi. Ajoimme taas Tioga Roadia aivan puiston koilliskulman portille asti. Sieltä patikoimme kolmisen varttia yhden harjanteen yli Gaylor Lake -järvelle. Tänään ei ollut ollenkaan yhtä kuuma keli kuin eilen, vaikka lämpömittari oli samoissa lukemissa. Tuuli teki patikointikelistä paikoin jopa viileän.

Dana Meadows
Sunnuntaikävelyn maisemia etelään Dana Meadowsille.
Gaylor Lake
Gaylor Lake. Ensin kiivettiin harjanteelle, jonka päältä on kuutisenkymmentä vertikaalimetriä alas järven rantaan.
Gaylor Lake
Sukellus rantakiveltä Gaylor Lake -järveen. Kuvittelin, että vesi oli kylmää, enkä viitsinyt hivuttaa itseäni uimaan. Järvi oli kummallisen selvärajainen ja syveni heti rannasta reilusti.
Gaylor Lakes
Arveltiin, että veden lämpö saattaisi olla 18 asteen tuntumassa. Vedestä ei siis ollut mikään erituinen kiire pois. Harvoin tulee uitua näin komeissa maisemissa 3100 metrin korkeudella.
Land Squirrell
Näitä veijareita oli todella paljon sekä Tuolumne Passin reitillä, että täällä Gaylor Lakesilla. Melko pelottomasti tulivat puolen metrin päähän kärkkymään ruokaa evästauolla istuessamme. Piti olla tarkkana, ettei kääntänyt niille selkäänsä. Olisivat todennäköisesti käyneet kädessä olevan ruuan kimppuun kuin Kauppatorin lokit.
Unicorn
Järven rannan tuntumasta oli mukavat maisemat lännen suuntaan. Takana oikealla Unicorn -niminen vuori.

Uituamme, syötyämme, ja maisemista muuten nautittuamme lähdimme takaisin autolle. Pysähdyimme kotimatkalla vielä Tenaya Lake -järven rannalle. Kävimme pesemässä vaelluspölyt itsestämme uintireissulla. Yllättävää, että järven vesi oli aika lämmintä, vaikka ollaan kuitenkin lähes kolmen tuhannen metrin korkeudessa. No, lumet olivat jo hyvän aikaa sitten sulaneet lähistön rinteiltä ja aurinko porottaa täydellä teholla, niin kaipa siinä korkeammallakin sijaitseva lätäkkö lämpiää.

Taylor Lake
Sunnuntai-aamuna täytettiin vesileilit ohi ajaessamme tässä Taylor Lake -järvellä. Patikkareissun pätteeksi kävimme tuolla taustalla hiekkarannalla uimassa.

One Comment Lisää omasi

  1. Päivitysilmoitus: Lodin viinit – reissussa.net

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s