Ex EVP

Jouduin töihin. Pyytämättä ja yllättäen, kuin faxi entiselle pääministerille aikoinaan. No, olinhan minä töitä toki hakenut täältä jo lähes neljä kuukautta ja hakemuksia lähetellyt jos jonkinlaisiin firmoihin hyvinkin laajalla skaalalla. Jotain ironiaa se kai sitten on, että näihin hommiin, mihin sitten päädyin, en edes varsinaisesti hakenut. Kunhan aukaisin suuni oikeassa paikassa, että olisin töitä vailla, niin hetken kuluttua tultiin koputtamaan olalle.

Siltä seisomalta tehty CV:ni lähetys tämän olalle koputtelijan sähköpostiin kävi työhakemuksesta, ja haastattelu oli parin päivän päästä. Kyseessä on alihankkijayritys, joka tekee töitä eräälle suurelle kansainväliselle hakukoneyhtiölle. Nuo tämän jutun otsikkokuvan toimistomaisemat piti siis jättää taakseen. Tuossa kuvan avokonttorissahan kirjoittelin syksyllä näitä blogijuttuja. Avokonttorissa ollaan toki nytkin, mutta siellä maisema on paljon tylsempi.

Töiden alkua sain lykättyä viikolla alun perin ehdotetusta. Tämä olikin hyvä, koska muuten olisi jäänyt se viimeisin tämä kesän Yosemiten keikoista tekemättä. Toisenkin viikon olisin mielelläni töiden aloitusta lykännyt, kun meillä oli silloinkin vieraita Suomesta. Siihen eivät kuitenkaan myöntyneet, varsinkin kun ilmoitin olevani marras-joulukuun vaihteessa pari viikkoa Suomessa. Se reissu on varattu aikaa sitten tärkeästä syystä, joten sen jättäminen väliin ei ollut minulle mikään vaihtoehto. Loma-anomukseni hyväksyttiin siis ennen työsopimuksen allekirjoittamista.

Tai eihän täällä mitään työsopimuksia edes ole. Työnantaja antaa työtarjouksen, jossa on lueteltu työehdot ja mm. menetetystä vapaa-ajasta maksettava korvaus. Sitten työnhakija allekirjoittaa paperin sikäli kun suostuu ehtoihin.

Nämä amerikkalaiset työelämän ehdot, tavat ja lainalaisuudet poikkeavat melko paljon suomalaisista. Irtisanomisaikaa ei ole puolin eikä toisin. Jos siis työnantaja haluaa päästä syystä tai toisesta jostain työntekijästä eroon, hän voi vain osoittaa tälle ovea ja todeta täkäläisen solariumruskettuneen presidenttiehdokkaan tavoin ”You are fired!” Toisaalta, jos työntekijää alkaa pomon naama kyllästyttämään, niin mikään ei estä toteamasta tälle, että pitäköön tunkkinsa, ja kävellä siltä seisomalta ulos firmasta.  Työmarkkinoilla on täten paljon enemmän liikkuvuutta, ja ihmiset vaihtavat työpaikkoja suomalaiseen tapaan verrattuna useasti. Työnantajan vaihtaminen vuoden-parin välein on aivan normaalia.

Enkä muista kuulleeni monestakaan henkilöstä, joka olisi saanut potkut. Lähinnä siis työntekijät käyttävät tuota välitöntä irtisanoutumismisoikeutta. Toki oma otantani tässä hyvinkin empiirisessä tutkimuksessa on melko suppea, eikä varmasti edusta tasapuolisesti kaikkia mahdollisia työntekijäryhmiä.

20161104_185203
Työntekijöille työpaikan vaihtaminen on helppoa. Niinpä yritykset haluavat pitää työntekijöistä kiinni, ja työviityvyyteen ja jaksamiseen panostataan. Meidänkin työpaikan campusalueella on mm. mukavia oleskelupaikkoja, beachvolley-, koripallo- ja sulkapallokenttä, ja baseballin lyöntihäkki.

Työnhaussa jopa katsotaan epäedulliseksi, jos on jostain yhdestä yrityksestä kovin monen vuoden yhtämittainen työkokemus. Työnantaja saattaa katsoa, että tämä henkilö olisi jotenkin huono, kun ei ole saanut mistään muusta firmasta niin hyvää työtarjousta, että olisi siihen tarttunut. Tai että tämä henkilö ei ole kunnianhimoinen, kun ei ole hakeutunut uusiin haasteisiin. Se, että olisi ollut saman yrityksen palveluksessa useammissakin eri positioissa, ei tunnu riittävän vakuuttamaan työnantajaa. Minäkin sain haastattelussa vastata ihmettelyyn siitä, että olin ennen San Franciscoon muuttoani työskennellyt kuutisen vuotta samassa firmassa, vaikka toki näiden vuosien aikana kolmessa eri tehtävässä ja kahdessa eri maassa.

Tämä homma, mihin päädyin, ei ollut ollenkaan sellaista, jota olin hakenut, mutta otin silti tarjotun työn vastaan. Kai tätäkin sisältöanalyysia nyt sitten muutaman kuukauden tekee, onpahan nyt edes jotain hommaa, vaikka edes ilmeisen yksitoikkoista.Eihän tässä mitään eläkevirkaa haettukaan.  Loppui kuitenkin se vapaaherran elämä kertarysäyksellä. Nyt en sitten enää voi käyttää EVP -lyhennettä statuksestani, kun vaimon palkalla elämisen lisäksi tilille pitäisi tulla joku palkka minunkin nimelläni.

Tosin ensimmäisten parin palkkajakson pakanmaksun pitäisi kuulemma tapahtua ihan vanhaan tapaan siten, että palkkashekki kolahtaa postiluukusta kotiin(!). Mielenkiinnolla odotetaan, enpä ole koskaan ennen oikeaa palkkashekkiä saanutkaan.

Mutta nyt on sitten kaikki viikonloppuja pidemmät reissut tältä erää reissattu. Toki täällä on silloin tällöin jotain juhlapäiviä, jotka yleensä sijoittuvat viikonlopun yhteyteen. Tällaisina pitkinä viikonloppuina on kuitenkin kaikkialla todella kallista ja ruuhkaista, kun kaikki amerikkalaiset viettävät juuri silloin vapaataan. Esimerkiksi viime talvena me jouduimme maksamaan Presidents Day -viikonloppuna helmikuussa kahden hengen huoneesta South Lake Tahoella kahden tähden tienvarsimotellissa reilu 200 dollaria yöltä. Sama hotellihuone maksoi kuukautta myöhemmin 31 dollaria per yö.

Nyt on jo viime viikon maanantaista lähtien kello soittanut aamulla kuudelta. Pikaisten aamutoimien jälkeen olen hypännyt fillarin selkään, ja lasketellut alas kotimäeltä Castroon. Tämän kahdeksan minuutin alamäkipätkän aikana päästyäni kotipihasta kadulle riittää, kun pyöräyttää fillarin kampia viisi kierrosta. Ei siis mistään varsinaisesta polkemisesta voida puhua. Castrossa lastaan fillarin firman työmatkabussin ruumaan, ja kyytiin noustuani yritän vaihtelevalla menestyksellä jatkaa keskeytyneitä uniani.

20161104_190817
Bussien penkit ja valaistus muistuttavat heti aamusta siitä, minne ollaan menossa. Tällaisia pääsääntöisesti kaksikerroksisia busseja seilaa pitkin seutukuntaa kymmeniä. Muilla isoilla firmoilla, kuten Applella ja Facebookilla on omansa. Ja pienemmät firman ostavat työmatkakuljetukset parilta bussiyhtiöltä, jotka ajavat vastaavilla autoilla, joita ei ole tuunattu minkään yksittäisen yrityksen mukaisesti. Ulkoa päin kaikki autot ovat yksivärisiä ja tunnuksettomia. Kaikki paikalliset kun eivät tykkää piilaaksoon matkaavista työntekijöistä. Nämä kun ovat kuulemma syypää käsistä karanneisiin asuinkustannuksiin, ja nämä bussikuljetukset estämällä tilanne paranisi. No, logiikka se on huonokin logiikka.

Bussi ajaa 63 kilometrin matkaa kohti Piilaakson ydintä aamuruuhkassa noin puolitoista tuntia. Vaikka siis työmatkoihin menee ruuhkasta riippuen tunnista kahteen per suunta, niin se on täkäläisittäin ihan normaali aika. Liikenne on vaan monin paikoin aivan tukossa, vaikka moottoritiessä on viisi kaistaa suuntaansa. Parina ensimmäisenä päivänä ajoin töihin vuokra-autolla, mutta kyllä bussikyyti on paljon leppoisampaa. Ehtii iltapäivän paluumatkalla kirjoitella näitä blogijuttuja.

Itse työ on vielä sen verran alkuvaiheessa, että en oikeastaan itsekään ihan varmaksi vielä tiedä sen lopullista muotoa. Meidän tiimimme on kuitenkin kokonaisuudessaan uusi, samoin kuin työ, jota alamme koulutusajan jälkeen tehdä. Ehkä joskus myöhemmin palaan tähän asiaan tällä foorumilla.

Jos tässä hommassa jotain erityistä hyvää on, sen lisäksi että nyt ylipäätään on töitä, niin työsuhteen pienet edut ovat ihan kunnossa. Hakukoneyhtiön puolesta tarjotaan kaikki ruuat ja juomat. Kun siis pääsen aamubussilla työmaalle, marssin johonkin neljästä tarjolla olevasta ravintolasta aamupalalle.

20161104_184800
Aamupalatarjoilu on lähinnä hotelliaamiaisen tyyppistä. Riippuu toki, missä campuksen ravintoloista käy.

Lounasta campusalueella on tarjolla noin kymmenessä eri tyyppisessä ravintolassa tai pihalle parkkeeratussa food truckissa. Kuten aamupalaakin, kaikissa paikoissa on tarjolla eri tyyppistä evästä. Ihan riippuen siitä, maistuuko salaatit, keitot, meksikolainen, vietnamilainen, hampurilaiset, tai sitten joku muu. Ja mitään kassoja ei tosiaan edes näissä paikoissa ole, kun kaikki kuitenkin on kaikille ilmaista. Jos työpäivä venyy pidemmäksi, niin muutamassa ravintolassa tarjotaan kuudesta eteenpäin dinneriä.

Näiden lisäksi joka rakennuksen jokaisessa kerroksessa on kaiken aikaa käytössä minikeittiöt, joissa on kahvinkeittimet ja tarjolla kaikenlaista hedelmää ja muuta pikku välipalaa. Ja muroja. Sitä en edelleenkään ole oppinut ymmärtämään, että porukka napostelee sormin kaiken näköisiä ja värisiä mielestäni lähinnä pikkulapsille suunnattuja muroja kuiviltaan välipalakseen.20161026_10510220161026_090530

20161026_090552
Sopii keitellä sellaiset kahvit, kun haluttaa. Ja jos ei halut itse keitellä, niin sitten voi noutaa naapuritalon kavilasta baristalta tämän askarteleman erikoiskahvin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s