Mammoth Lakesin kylä laskettelurinteiden juurella ei suinkaan ollut täyteen buukattu uudenvuoden viikonvaihteeksi. Vapaita huoneita oli saatavilla alkaen 600 dollaria yö. Sen verran olen kuitenkin tottunut katsomaan kulujen perään, että päätin varata meille hiukan halvemman majoituksen, vaikka se tarkoittikin aamuin illoin puolen tunnin automatkaa hotellin ja rinnealueen välillä. Huone tienvarsimotellista Lee Vining -nimisessä kylästä irtosi merkittävästi halvemmalla.

Mammoth on laskettelukeskuksena jonkin verran suurempi, kuin useimmat Lake Tahoen ympäristön keskukset, joissa käytiin viime talvena. Vain Squaw Valley on hiukan Mammothia suurempi. Nämä täkäläiset töppyrät ovat pienempä, kuin Alppien suuremmat keskukset, mutta selvästi Lapin keskuksia suurempi.

Korkeuseroa Mammothissa on enimmillään noin 900 metriä, ja laskettavaa riitti sen verran, että kolmena päivänä ei edes ihan jokaista rinnettä ehditty laskea. Laajoista offarialueista puhumattakaan. Lumiolosuhteet eivät tosin suosineet offarihiihtoa. Lunta oli kyllä, mutta se oli kovan tuulen ja nollan molemmin puolin sahanneen lämpötilan kovaksi pakkaamaa.

Ensimmäisen laskupäivän jäätyä hiukan lyhyeksi, otimme vahingon takaisin seuraavana päivänä. Olimme aamulla, uskomatonta kyllä, aikaisin rinteen juurella. Koska tingityn hinnan hotellimme ei tarjonnut aamiaista, söimme sellaisen rinneravintolassa. Uudenvuodenaaton aamupäivän sää oli loistava, ja rinteet olivat hyvässä kunnossa. Rinnehiihtopäiväksi olosuhteet olivat kutakuinkin täydelliset. Puolen päivän jälkeen huipun ympärille alkoi kuitenkin kertyä pilviä.

Pilvisyys lisääntyi iltaa kohti, ja alkoi näyttää siltä, että illalla Mammothin kylässä oletettavasti ammuttavat ilotulitteet aiheuttaisivat lähinnä kovaa meteliä, ja epämääräistä valon välähtelyä pilvien seassa. Rinnepäivän jälkeen ajelimme kylää ympäri, ja kulutimme hetken aikaa odotellen illan kekkereiden alkua. Kylän aukiolla joku bändi aloittelikin ulkoilmakeikkaansa.

Uutta vuotta juhlittiinkin sitten sillä tavalla, että vuoden vaihtumisesta en muista yhtään mitään. Meidän uudenvuoden juhlallisuudet loppuivat nimittäin varsin lyhyeen. Kävi ilmi, että koko kylässä ei ole ensimmäistäkään ravintolaa, jonne saisi vielä sille illalle pöydän. Yhden kuppilan portsari ohjasi meidät yhteen kebabkioskiin. Kebab oli oikein maukasta, mutta se, ja vallinnut tyypillinen Ahmetin kebabeerian ravintolamiljöö eivät ihan vastanneet kuvitelmaa romanttisesta uudenvuoden illallisesta rakettien räiskyessä ikkunan takana lumisen metsän yläpuolella.

Nukkumaan menimme puoli kymmeneltä. Ensimmäistäkään rakettia ei nähty, eikä tippaakaan skumppa tai edes olutta tai viiniä vuoden vaihtumisen kunniaksi nautittu. Aamulla puoli seitsemän totesimme vuoden vaihtuneeksi, ja aloimme valmistautua uuteen rinnepäivään.

Keli oli jälleen eilisen tapaan täydellinen. Vuoden ensimmäisenä päivänä iltapäiväkin pysyi aurinkoisena, mutta tuulilukemat alkoivat hätyytellä myrksyarvoja.

Mammoth Mountain todettiin mukavaksi paikaksi. Oman jännityksensä paikkaan tuo tieto siitä, että ollaan aktiivisella tulivuorella. Vuoren rinteillä on useita kohtia, joista maan uumenista pöhöttää jos jonkinlaisia kaasuja. Nämä kaasut ovat aiheuttaneet viime vuosina paitsi metsäkuolemia, myös valitettavasti vuonna 2006 kolmen ihmisen menehtymisen. Tuolloin oli nimittäin erään Ski Patrolin jäsenet menneet aitaamaan yhtä tällaista myrkkykaasuja tupruttavaa ”railoa”, jotta kukaan ei vahingossa laskisi sinne. Lumi montun laidalla oli kuitenkin pettänyt, ja kaksi miestä oli pudonnut sinne syvään onkaloon. Kolmas oli laskeutunut sitten perässä näitä pelastamaan. Tiedossa ei ole, kuolivatko nämä pudotuksen aiheuttamiin vammoihin, vai hengitettyään tulivuoren myrkyllisiä kaasuja.

Me emme kylläkään havainneet missään tuollaisia purkauskohtia. Hyvä niin. Alue on kuitenkin tuliperäistä, ja lähistöllä on myös yksi supertulivuoreksi kutsuttu muodostelma. Näitä supertulivuoria on maailmassa 20, ja nistä kuuluisin lienee Yellowstonen kansallispuiston alla. Tämä Mammothin seudun supertulivuori kulkee California Long Valley Caldera  -nimellä. Kraateri on kooltaan noin 32  x 18 km, varsinaista vuorta ei ole olemassa, mutta todella iso magmapesäke maan alla on edelleen voimissaan. Se vuori hävisi, kun se viimeksi räjähtänyt noin 760 000 vuotta sitten, jolloin tuhkapatja peitti koko nykyisen USA:n länsiosan. Elämme toivossa, että nämä läntisen Amerikan supertulivuoret malttaisivat jatkaa hiljaiseloaan.

Näihin tuon videopätkän hiukan ehkä stereotyyppisestä kuvitelmasta poikkeaviin kalifornialaisiin unelmamaisemiin on hyvä päättää tämä teksti. Reissu jatkuu, ja siitä lisää seurasvassa postauksessa.